Palovammoja ja bazaaria

Aurinko onkin pahasta. Se on paistanut nyt 2 pvää ja meillä molemmilla on elämämme pahimmat palovammat. Mutta mennääs taas jokunen päivä taakseppäin.

Torstaina käytiin toispuolsaarta tutustumismatkalla erääseen kehityisvammaisten lasten kouluun. Bussilla tuli taas siis ajeltua  jokunen tunti, ja loppumatkat mentiin ystävämme Milenan autolla. Meitä oli siis iso ryhmä liikenteessä, oli kolme ft-opiskelijaa (me+Milena), yksi fysioterapeutti (Milenan ohjaaja) ja kaksi toimintaterapeuttiopiskelijaa (paikallisia).  Siellä oli jokunen luokka, joissa oli eri-ikäisiä henkisesti ja fyysisesti vammaisia lapsia. En nyt muista tarkemmin diagnooseja muita kun CP:n ja Downin. 

Kuva tuosta keskuksesta.

Tää on kanssa näitä NGO:ta eli non-governmental-organizationeita. Täällä siis tää terveydenhuolto- ja koulurakenne menee jokseenki niin, että normaaleissa kouluissa opiskelee ilmaiseksi kaikki "normaalit" lapset, ja sit jos on jotain henk/fyys ym vammaa, niin mennään näihin NGO-paikkoihin, joista vanhemmat joutuvat maksamaan itse. Tässä kyseisessä laitoksessa toimi jokapäivä opettajien lisäksi yksi toimintaterapeutti, ja kerran viikossa siellä vierailee yksi fysioterapeutti. Se on kyllä aivan liian vähän, sillä tuonkin kokoiseen laitokseen tarvitisisi käytännössä jatkuvasti ainakin yhden fysioterapeutin töihin, jotta siitä voisi sanoa olevan jotain hyötyä. Nyt sen hommat lähinnä on kuin talvella housuun kusemista, vähän aikaa lämmittää mut se oli siinä sitte. Tässä paikassa oli verrattaen muihin näkemiimme paikkoihin melko hyvät pelit ja vehkeet. Nää joutuu siis tekemään tosi paljon erilaista projektityötä, joiden kautta he saavat sponsoreilta rahoitusta sitten toimintaansa. Täältä löytyi lapsille sopivia pyörätuolia (monissa paikoissa he käyttävät vielä aikuisten mallia, joilla he eivät edes välttämättä pysty itsenäisesti liikkumaan). Oli myös rakenteilla sensory-roomia eli eräänlaista aistihuonetta lapsille. Hieno juttu, sillä nää on täällä ja monin paikoin Suomessakin vielä melko harvinaisia. 

Yliopiston liikunnanlaitos (ft-puoli)

Ft-laitoksen liikuntasalia

Tän jälkeen suunnattiin läheiselle yliopistolle syömään. Ruoka oli n. 1,5e, perus riisiä ja kanaa. Hyvvee oli sekin. Tästä meidät noukkikin kaksi paikallista fysioterapeuttiopiskelijaa, jotka johdattivat vieressä sijaitseviin fysioterapiatiloihin. Täällä siis ei ole niin kuin Suomessa ammattikorkeakouluja, vaan fysioterapiaa luetaan yliopistossa. Tutkinto kestää 4 vuotta, ja opiskelijat tekevät opiskelujen ohessa harjoittelua jatkuvasti. (Eli täällä ollaan esim 3. pvää viikosta harkassa ja 2 koulussa.) No, tilat itsessään esimerkiksi juuri Karelia-amk:n uusittuihin tiloihin verrattuna olivat melko kämäiset. Iso liikuntahalli ja sen yhteydessä oleva punttisali olivat hienoja, mutta sitten kaikki opetus tapahtui yhden käytävän varrella olevassa yhdessä ainoassa luokassa. Siellä tökötti kymmenkunta (reijätöntä!?) hoitopöytää vierekkäin, päässä oli liitutaulu ja luuranko ym. jumppakuminauhaa. Katosta oli laastit rappeutunu ja eikä ollut esim tietokoneita (Tuija sano, että 1) ja projektoreita käytössä. Vesipistettäkään ei tainnut olla. Jotenkin tämmösen jälkeen vasta tajuaa, miten hyvin meillä Suomessa esim. opetusvälineet ja tilat on monestikin kohdillaan. Täällä otetaan siis vuodessa sisään 15 opiskelijaa. Tällä hetkellä koko maassa toimii arviolta 100 fysioterapeuttia, joten asiakkaita riittänee kyllä heille.

Nyt meillä oli koko vkloppu vapaata. Auringon paistaessa mitäpäs muutakaan se suomalaisturisti tekee kun heittää shortsisilleen ja suuntaa rannalle. Meren äärellä ei jotenkin älyä tuota kuumuutta ollenkaan. Oltiin eilen siis kaks-kolmetuntia rannalla pälyilemässä ja meressä snorklailemassa, tänään vähemmän aikaa ja sekin oltiin suosiolla puitten varjossa. Joku vanha mies kiertelee rantaa sillon tällön mopolla, tarikallaan lasinen laatikko josta myy lähinnä turisteille tavaraa. Ostetiin siltä taas molempina päivinä näitä herkku ananas-jäätelöitä, on ne vaa sikahyviä! :) 

Vaikka laitettiin mielestämme hyvin aurinkorasvaa ja lisättiinkin varmaan 4-5 kertaa tuona aikana, oli eilen illalla nahka niin kipeä kuin olis saunan kiukaaseen kaatunu. Joka puolelta punottaa ja kiristää, buranan ja aloe-vera rasvan voimin tässä kärvistellään.

Kalamiehet rivissä

Auringon paistaessa paikalliset ihmiset tykkää kokoontua rannalle jo heti aamusta. Perheen miespuoliset tököttävät meressä polviaan myöten onki kourassa ja onkivat muikun kokoista sinttiä jalkojensa juuresta. Pari muuta kaivelevat hiekkarannalta kuokalla jotain kalojen syötiksi ja vaimot/tyttäret ovat puitten varjossa ja tarjoilevat miehille aika ajoin evästä tai leikkivät pikkulasten kanssa. Melko rentoa yhteiseloa :) 

Tuosta lähirannasta ehkä noin 500 metrin päässä näkyy kun aallot tyrskyää, siinä siis kulkee matalan/koralliriutan reuna. Siitä tännepäin on maksimissaan ihmismitan verran vettä, eli myökin käytiin parhaillaan varmaan parin sadan metrin päässä rannasta sukeltemassa. Vesi on tosi, tosi lämmintä, paikka paikoin esim rannalla se oikeesti tuntuu jopa "kuumalta". Kaikennäköstä öttiäistä siellä meressä kyllä onkin, välillä ihan ällöttää. Jotkin kalat naamioituu kaivautumalla hiekkaan, eikä niitä erota millään jos paikallaan pysyvät. Jossakin kohti vesi on tosi sameeta, toisaalla taas tosi kirkasta. Tuijalla on kamera, jolla saa veden alla otettua kuvia: tässä muutamia

Etsi kuvasta rapu.

Mikä hemmetti se tämä on? 

Merisiilejä? Näitä näkee aika paljon.

Tänään käytiin sitten vielä rannan lisäksi taas tuolla Flacqissa, siellä oli toripäivä menossa. Kun mentiin aamuselti tuohon lähimmälle linja-autopysäkille oottelee, tuli siihen joku paikallinen amis tarjoomaan kyytiinsä Flacqiin 25 rupialla (muutaman rahan halvempi kuin linja-auto). No, minä tottakai heti pomppasin kyytiin ja Tuijakin tuli vähän mietteliäänä jäljestä. Alkaa noi linkkakyydit nyt jo maistuu niin puulle, että kaikki muut vaihtoehdot tuntuu paremmalta. No mutta kuten ehkä arvata saattaa, oli tässäkin kyydissä koira haudattuna. Amis lähti ajamaan pikkusen pidempää lenkkiä, kertoi syyksi, että tämä tie on uusi joten sitä on mukavempi ajaa. Kyseli paljon, että miten kauan aiotaan olla täällä ja sitten tarjosi kaikenlaisia reissuja ja matkoja, kuten underseawalkingia (vedenalaiskävelyä) ja paraseilingiä eli semmosta ajanvietettä, missä ollaan surffilaudan näkösellä vempeleellä merellä ja ilmassa on iso varjo joka tuulessa vetelee sinuu ympäri merta. Googlettakaa, jos haluutta ymmärtää paremmin :D No siinä sitten ystävällisesti kyselin vähä lisää niistä, vaikka ei ehkä tarkoitus olisi niille mennäkään (ainakaan hänen toimestaan, hinnat oli sen verran kovia). Lopuksi hän vielä pyysi meitä tekemään palveluksen: hän pysähtyisi matkalla jonkin tietyn kaupan eteen, ja pyysi meitä menemään sisään vähäksi aikaa edes katselemaan tarjolla olevia tuotteita. Painotti, ettei mitään tarvitse ostaa, kunhan vaan katselette. Hän saisi siitä hyvästä jotain bonusta, eli hän oli siis joku maksettu sisäänheittäjä tai muu. No siinä sitten eka kiltisti sanottiin että ei kiitos, mutta kun hän jatkoi vielä inttämistä vastaan niin piti jo vähän kovemmin murahtaa niin uskohan tuo mokoma. Vähän aikaa kaveri näytti tuohtuneelta, mutta otettiin lopuksi häneltä vielä puhelinnumero talteen jos vaikka oltas olevinaan menossa hänen reissuilleen. Mutta tietääpähän jatkossa, että joskus voi olla liian hyvää ollakseen totta. Päästiinpähä nopeemmin ja halvemmalla Flacqiin sentäs.

Flacqissa linkka-aseman kupeessa on siis tämmönen "katollinen" ulkoilmatori-basaari -juttu. Siellä myyvvään nii himputin paljon erilaisia vihanneksia ja hedelmiä, vaatteita ja paikallista ruokaakin. Hintoja ei oikein millään tuotteilla oo, niin saa aina arvuutella, että minkä verran niissä on turistilisää. Ei ostettu ku muutama mango ja ananas ja mie yhet bokserit. Milena osasi kertoa, että vaikka bazaarit usein onkin kaupan hintoihin nähden edullisempia, on niissä silti vielä tinkimisvaraa. Huomenna taas viikoks harkkaan. Aurevoir!

Basaaria.

-Ville

Stella Clavisque Maris Indici (Intian valtameren tähti ja avain)...kö?

Onko kylymä? Aijaa, täällä ei. Aurinko ei oo paistellu kyllä kun pieniä hetkiä tässä viime aikoina, täällä on kesä joka tarkoittaa myös sadetta. Joka päivä on tainnut sataa. Pikku kuuroja tulee normaalisti useempikin päivässä, mutta välissä sitten tulee myös kuin sieltä kuuluisasta Esterin takatuupparista. Nyt peukut pystyyn, ennuste näyttäs et sunnuntaille olis taas sitä aarinkooki enempi. Mutta, eiköhän tuota ehi vielä paistella tässä kuhan nää kesän sateet alkaa jäähä taakse, ei täältä kuiteskaa iha vielä olla pois lähössä. Olis vaan mukava saaha vähä enemmän väriä pintaan, myö kun ollaan nyt tiällä niitä mustiaisia... katseet viipyy ja taksit huutelee koko ajan. Turisteilta on myös lähes kaikkialla omat hinnat, ja kun ei tuo tinkimiskulttuuri oikein oo meijän juttu niin monesti sitä joku kolikko enemmän maksetaankin.

Esterin taidonnäyte.

No mutta vaikka paratiisisaarella ollaankin, ei täällä kaikki kuitenkaan ole ihan niinku toivosin tuonpuoleisessa sitten olevan. Aijonkin nyt ensitöikseni valittaa, mikä täällä on minusta päin persettä, jotta saan sen pois niskastani ja voin alkaa taas nauttia tästä melko laid-back meiningistä. 

Eli siis täällä ei ole kenelläkään kiire mihinkään. Kaduilla vaellellaan kuin maailmanomistajat, ei oo kiire vaikka myöhässä olis. Kadut ja kävelytiet on meidän silmille ahtaita, ja sitten kun niillä lyllerretään ja jäähään keskelle tietä vielä seisoskelemaan niin aikamoista pujotteluu täällä on kulku kävellen kuin autollakin. Autot saa käytännössä parkkeerata mihin vaan, ja joskus meno onkin kuin alppimaajoukkueen pujotteluharjoituksista. Oikee vasen oikee vasen oikee vasen. Ja jos ei autoja tarvii pujotella niin tiet itessään on sitten myös kuin humalaisen insinöörin suunnittelemia, ei täällä taijeta tietää mitä SUORA tarkoittaa. Kaikki tiet mutkittelee enempi tai vielä enempi. 

Linja-autolla kun jouvutaan paljon ajamaan (ok, taksikin olis mutta kuitenkin 10x kalliimpaa) niin on se meno melekosta ryttyytystä välillä. Aikataulut on täällä ennemminkin aikamoiset taulut, tulloo sitten kun siltä tuntuu. Mistään et siis voi lukee millon se bussi tässä on. Bussit myös pysähtyy käytännössä mihin vaan, ja harvoin on edes oikeeta bussipysäkkiä vaan se vaan pistää jarrut pohjaan ja jää keskelle tietä ja takaa tulevat autot kiertää vastaantulevien kaistan kautta. Tiet on mutkien lisäks melko huonossa hapessa, paljon on monttuja tai jos ei niitä niin hidasteita. Täällä siis suurin osa jalkakäytävistä mahtaa olla korotettu, joten pomppua kyllä riittää. Pitää pitää syvät vatsalihakset hyvässä kondiksessa niin ei toivottavasti välilevynpullistumaa tule. Ja linkoissa on parraillaan sitten sitä ihmistä kun pippoo. Toisella puolella bussii on 3:n ja toisella 2:n istuttavat penkit ja sitten vielä tusina ihmistä tötöttää käytävällä seistä kun eivät mahu istumaan. Bussiasemilla meno on parhaillaan kuin huutokaupassa meklarin eli bussikonduktöörin huudellessa ihmisiä kyytiin "flacq! flacq! flacq! flacq! flacq!!!!!". Täällä siis on busseissa kuljettajien lisäks tämmönen konnari, joka kiertää jokaiselta ihmiseltä kerää maksun sen mukaan, minne matkata mielii (kuitenkin max 34 rup eli n.1e). Niin ja kun kiireestä puhuttiin niin ei, ei oo busseillakaan kiire. Saatana (anteeks, tuo vaan tuntu parhaalta sanalta tähän), välillä tuntuu että työntämäänkö sitä pitää mennä kun on niin hijasta.n. 25 kilometrin matkaan menee käytännössä aina yli tunti. 

Linja-autossa on tun-nel-maa...

Yksi (hauska) kokemus linkasta ennen kun sen unhoitan vielä tuosta parin päivän takaa: Oltiin tuolla toisella puolella saarta ft-hommia tekemässä ja olin vissiin pari päivää aiksemmin sukujuhlista saanut kylkiäisenä jonkun pöpön. Ja niin, no paskatauti siis iski. No, siinä sitten kotia aattelin lähtee suorilla. Ensimmäinen linkka paikasta A-paikkaan B menee siis ihan normaalia bussivauhtia eli hitaasti, reilu tunti meni sitä väliä. Sitten kun oltiin jo ns loppusuoralla eli paikasta B paikkaan C (koti) ja olin jo huokaisemassa helpotuksesta tiedosta, että kohtan pääsen no tiiätte kyllä minne, niin eihän tässä linja-autossa toimi *kele kun ykkösvaihe! Se siis koko helekkarin matkan ajoi (15 km arviolta) ykkösellä, ja silläkin vielä silleen että kun sai vähän polkastua kaasulla vauhtia niin laitto kytkimen pohjaan ja liuku vapaalla siihen asti että melkein vauhti pysähty ja uusiks. Olin jo silleen että pitääkö se oikeesti taksi ottaa jotta selviää kotiin ennen yömyöhää. Loppuun asti kuitenkin sinnittelin. Tämän jälkeen en kyllä ikinä enää kiroa Suomen linja-autoja jos mokomiin tarvii mennä.

Tiällä on myös likasta. Ihmiset roskaa, ja muuten välillä tosi kauniitkin luonnonmaisemat ja näkymät on pilattu sillä, kun se on täynnä roskaa. On pulloa, tölkkiä, karkki ym. paperia ja ihan roskapussia, autonrengasta ja ihan kaikkea mitä teollisuus nyt yleensä tuottaa. Joillakin paikoin näkee aina ns "siivouspartioita" jotka vähän kai yrittää siistiä paikkoja, mutta ei se kyllä oikein missään näy. Tämän meijän lähirannan kyllä kävivät siivoomassa tuon sykloonin jälkeen, eli joitakin paikkoja ne kai pitää järestään siistinä mutta varmaan 90% saaresta ei. Harmi sinällään. Ja sitten käytännössä saaren mahtava alkuperäiseläimistö ja luonto on hävitetty ja pistetty tilalle sokeriruokopeltoo, ja sitähän on! Roskien lisäksi tuntuu että ei oikein julkisilla paikoilla huvita laittaa näppejään ihan mihin sattuu, tai tuloo vielä syyhy. Ehkä siihenki tottuu joskus. Niin ja julkiset vessat... ei varmaan tarvii kertoa niistä.

Kulukukoiria.

Täällä en oo nähny ihmisiä kävelyttämässä vielä kertaakaan koiria, vaa ne näköjään osaa ite kävelyttää ittensä. Kulkukoiria on siis iha tosi paljon. Pari pv sitten nähtiin kun tuolla Pamplemoussessa rankkuri vei koiria veks. On niillä varmaan mukavampi kuitenkin olla nappi otassa kun kuleksia tuolla katuja nälkiintyneinä ja täynnä kirppuja. 

Paikkana Mauritius on suurimmaks osaks köyhä. BKT:tä en tiiä (kattokaa wikipediasta jos haluutta), mutta juteltiin yksien lääkärien kaa niin he tienaavat n. tuhat ekee kuussa. Toki täällä eläminen on halvempaakin, mutta silti. Täällä meijän lähistöllä suurin osa taloista näyttää siltä, että asusin mieluummin koko elämäni tämänhetkisessä joensuun yksiössä kuin niissä. Pihamaita ei käytännössä oo kummasiakaan, tai jos on niin ne on paskan ja romun peitossa. Joka paikka tuntuu olevan tarpeen aidata. On myös tosi paljon keskeneräisiä rakennuksia, en tiiä onko sitten projekteilta loppunut rahat vai aattelooko ne jatkaa joskus paremmalla säällä. On esim rakennettu talosta alakerta jossa näyttää joku asuvan, mutta yläkerta on sitten ihan vaan "seinät". 

Ala-Carte ateriamme.

Ruoka on täällä maukasta, mutta siitä puuttuu yks ainesosanen josta kovin tykkään. Proteiini. Täällä sitä saa lähinnä lihasta, tonnikalasta ja kananmunasta. Ostettiin Tuijan kanssa yks päivä kanaa vähän huolimattomasti, en Suomessa koirallekaan antas mokomaa runtua. On täällä myös kai ihan hyvääki lihaa, mut paras tähän asti mikä löyvettiin niin oli kanan rintafilepaketti. Paljon on pakastealtaissa semmosta könnikkää missä on iso luu ja vähä lihannäköstä tavaraa ympärillä. Isomissa kaupoissa on myös lihatiski, mutta liha on suomeen verrattaen  kalliimpaa. Nyt sais tänne joku jalosydäminen lähettää jauhelihaa, kanansuikaletta, raejuustoo ja rahkaa. Kyllä kelpais. Ruisleipää myös, tää paikallinen "leipä" kun on ku jotain helekatin hattaraa

Nettiyhteyvet on välissä mitä on. Joillakin paikoilla puhelimen netit toimii oikein 4G nopeudella, jossain taas on edgeverkkoa (ihan niinkun suomessakin kyllä). Blogiin olis kiva laittaa enempiki kuvia, mutta kun ladatessa menee oikeesti jeesus pitkään niin vähän rajoittaa seki touhua. Saatetaan yrittää vaihtaa tää kämpän wifi toiseen operaattoriin joskus tässä jos se auttas. Täällä on siis kaks operaattoria, EMTEL ja ORANGE. Ja molemmat taitaa suosia oikeestaan että pitää aina ottaa joku naurettava 1-5 Gigan paketti, vähemmänlaisesti on siis tarjolla vissii rajotatonta nettiä. Saunalahti wink wink, eikun tolpan pystytykseen!

Niin ja mikä pahinta, kuten oon tainnu jo sanookin, salilla ei oo mahollisuutta KYYKÄTÄ VAPAILLA PAINOILLA eikä siellä oo myöskään ilmastointia. Hikoilen kuin **** kirkossa heti ekan lämmittelysarjan jälkeen. Eikä taho vaan jaksaa tehä mittään kun lämpötila on 30-40 välissä ja kosteus 90-100 rosenttia. Jos miun koivet täältä tulon jälkeen muistuttais kuitenkin enemmän ihmisen raajaa kuin hammastikkua niin tyytyväinen pitänee olla.

Keskeneräisiä rakennuksia.

Rose Hill- nimisen paikan kartta.

-Ville

Sukujuhlia ja eka varsinainen työharkkapäivä

Heipähei.

Kamalalla vauhdilla menee aika, nyt on laskujeni mukaan jo 9. päivä täällä. Ja koko ajan tapahtuu.

Meidät oli siis kutsuttu viime lauantaina ohjaajamme sukujuhliin. Käytiin lauantaina nopsaan ensin salilla ja sen jälkeen suunnattiin epäkohteliaasti liian aikaisin ohjaajamme ja hänen perheensä luokse. Onneksi olemme kohteliaita, fiksuja ja filmaattisia nuoria ja tarjottiin apua bileiden järkkäämisessä oikeastaan heti kun oltiin juotu kahvit. Ei ollu meinaa ihan mitkää pienet kakkukahvit.

Ohjaajamme perheellä on suomalaisesta näkökulmasta katsoen erittäin suuri suku, paikalle oli kutsuttu n. 70 henkeä pelkkiä sukulaisia :D Tätä varten talon viereen pystytettiin iso teltta, jonka alle tuli mm. pitopalvelun (sukuyritys tämäkin) ruoat ja juomat, pöydät ja tuolit sekä tansslattia, diskovalot ja dj- kamat (jonkun sukulaisen nämäkin taisi olla). Suomeksi: hemmetin isot paardit.

Juhlavalmisteluja.

Minulle oli sanottu paria päivää ennen juhlia, että pukeudun sitten kuulemma intialaiseen perinneasuun, sariin. Olin elänyt siinä uskossa, että muutkin juhliin tulevat naiset sitä pitävät, mutta nooh, isoäidin lisäksi kellään muulla ei tainnut olla. Hieno se kyllä oli silti, vaikka järkyttävän kuuma siinä tuli. Minulla ja Villellä oli muutenkin omat epäilyksemme koko juhlista, mutta ne osoittautuivat onneksi vähän toisenlaisiksi kuin ne kauhuskenaariot rukoilusta ja suitsukkeiden polttelusta. Juotavaa ja ruokaa oli niin paljon kuin vain pystyi vetämään, en muista ikinä saaneeni niin hyvää palvelua kuin tuolla; lisää viiniä kaadettiin heti, kun lasi oli tyhjä. Ville oli "sir" kaikille tarjoilijoille, suvun isoäiti puolestaan ihasteli saria ja tituleerasi minua prinsessa Dianaksi. Juhlien jatkuessa ja ruokaa syödessä suvun vanhemmat miehet pistivät laulutaitojaan peliin. Meidän mielestä he kaikki kuulostivat täysin samalta. Hyvältä kuulosti!

Tässähän tämä. On muuten melkosen vaikee pukee, kun tuota kangasta on kuulemma 5 metriä.

Illan vaihtuessa yöksi nähtiin sitten vieläkin kummallisempaa; dj rupesi soittamaan intialaista trancea tai mitäpä lie olikaan, välissä myös jotain länsimaalaisia miksauksia ja sekä nuoret että vähän vahemmat rupesivat heilumaan tanssilattialla. Kyllähän mekin siellä sitten vähän pyörähdettiin (minä olin vaihtanut sarin kotoisampiin farkkushortseihin ja toppiin), kotiin lähtiessä oltiin kumpikin aikalailla läpimärkiä hiestä :D

Vähän snacksejä (joita oli n. 10 erilaista) ja seurustelua. Oli mukavaa jutella kaikille, ketkä vain taisivat vähän englantia.

Sunnuntaina sukujuhlat jatkuivat grillijuhlien merkeissä meidän lähirannalla. Sää ei tätä oikein suosinut ja välillä satoi kuin saavista kaataen. Me käytiin välissä ohjaajamme kanssa paikallisen jalkapalloseuran pelissä (pelaavat maurin ykkösdivaria). Ville sai olla fysioterapeuttivalmiudessa kentän laidalla, minä katselin peliä katsomosta. Kotijoukkue hävisi (kolmannentoista kerran putkeen...) ja pukuhuoneessa taas jälleen kerran ihmettelin mikä ihme siinä jalkapallossa on niin hienoa.

Perinteinen sadekuuro. Tiet tulvii.

Tänään sitten alkoi varsinainen työharjoittelu.

Meidän piti mennä Hospice Saint Jean de Dieu:hun (vanhojen miesten hoitokoti) vasta tiistaiaamuna, mutta sitten päätettiin vaihtaa päiviä ja mentiinkin katsomaan tätä jo tänään. Ohjaajamme sanoo tätä paikkaa Homeksi (koti), joten käytetään selvyyden vuoksi tuota nimitystä, enkä jaksa kopioda tuota oikeaa nimeä tähän joka kerta. Home sijaitsee Pamplemoussessa, joka on Central Flacqista vielä jonkun verran länteen päin. Tarkoittaa meille lähinnä tosi aikaista herätystä aina maanantaisin ja keskviikkoisin, valitettavasti nuo bussit ja infrastruktuuri täällä eivät ole ihan Suomen tasoa = busseilla kestää matkustaa pirun kauan paikasta a paikkaan b...

Homessa on siis lähinnä vanhoja miehiä (en ole ihan varma näinkö myös naisia), Suomessa voisi olla vastaava nimike vanhainkoti. Ohjaajallamme on Homessa iso huone täynnä terapiaan tarkoitettuja välineitä. Tässä näkee esimerkiksi tämän paikan ja Suomen eron, täällä suurin osa välineistä ovat jo vanhoja, vähän rikkikin ja hygienia elektrodien kanssa on vähän mitä on. Terapia on kuitenkin suhteellisen toimivaa, vaikkei ohjaajallamme ole uusimpia välineitä. Harmittaa vaan asukkaiden puolesta, kun tietää millaista fysioterapia voi parhaimmillaan Suomessa ja monessa muussakin maassa olla.

Ohjaajamme antoi meille omat asukkaat, jotka puhuvat englantia. Siitä plussaa, oli paljon mukavampaa treenata kävelyä, kun pystyi samalla jutustelemaan. Toivottavasti voidaan tuoda jotain uutta ohjaajamme terapiaan ikäihmisten osalta, niistä meillä on kummallakin kokemusta.

Tästä jatkettiin sitten jälleen bussilla melkoisen odottelu jälkeen takaisin Flacqiin ja kehitysvammaisten lasten koululle (Centre pour l'Education et le Progrès des Enfants Handicapés.), josta ohjaajamme käyttää nimitystä NGO. Minulle ei ole selvinnyt, mistä tuo kirjainlyhennelmä tulee, mutta sekin on niin mukavan lyhyt niin käytetään sitä :D Ville tuli aamupäivästä vähän kipeäksi ja ei tullut tänne sitten ollenkaan.

Ohjaajamme ehti ottaa pienen aikatauluongelman (meleko ylleistä tiällä...) takia vain kolme lasta terapiaan. Diagnoosit ja kehitysviiveet vaihtelevat lapsilla, täällä heillä on mm. Downin syndroomaa, CP- vammaa ja autismia. On mukava huomata, että lapset ovat kyllä joka paikassa maasta riippumatta ihania. Täällä koululla ei niin haittaa vaikkei osata kreolia, sillä lapsetkaan eivät välttämättä osaa kommikoida puhumalla. Iltapäivällä yksi poika (mun mielestä oli ainakin, mutta en ole ihan varma sanoivatko opettajat she...) yllätti minut pysähtymällä eteeni, ojentamalla kätensä ja koskettamalla poskeani kun kumarruin alaspäin. Poika puhui sujuvasti kreolia, josta en ymmärtänyt yhtään mitään, mutta siivoojat tulkkasivat minulle, että hän kuulemma tykkää minusta paljon. Sain lahjaksi pyyhekumin ja hän lauloi minulle hinduksi. Minäkin lauloin hänelle jänis istui maassa, mutta ei hän siitä tykännyt vaan keskeytti minut. Ei mulla nyt niin huono lauluääni ole...

Minä olen ainakin nyt sitä mieltä, että tämä työharjoittelu saattaa olla ihan kiva, jos ei lasketa sitä, että matkustamiseen menee ainakin meidän tottumuksille vähän liian kauan. Kirjoitellaan lisää taas, kuha ehditään!

-Tuija

Something old, something new and something from the jurassic period

Noniin, taas on pari päivää mennyt täällä etelän mäntyjen alla. Eilen aamusta siis alkoi virallisesti työharjoittelu. Aamupäivällä mentiin bussilla Flacqiin. Flacqissa on siis koulu lapsille, joilla on erityistarpeita. Paikalle päästyämme fyssariohjaajamme ei ollut vielä tullut, mutta saimme kuulla (ja nähdä), että lapsia ei tällä viikolla vielä sinne tulekaan. Katsokaas, kun oli ollut tämä sykloni... ja sitten eilen oli vissiin joku kiinalaisten uusi vuosi tai vastaava, joten oli päätetty että koulu jatkuu sitten vähän myöhemmin. Noh, koulun tiloihin päästiin kuitenkin tutustumaan. Kadunkulmassa nököttävässä kaksikerroksisessa rakennuksessa oli tusinan verran luokkia, kooltaan suomalainen olohuone. Yksi "liikuntasali" oli myös yläkerrassa, se vastasi ehkä kahta-kolmea perus suomalaista olohuonetta. Koululla oli opettajien ja tämän fysioperäteipin lisäksi yksi toimintaterapeutti. Pihamaa oli asvaltoitu ja kulmassa näkötti joku kookospuu. Tämä tulee siis olemaan yksi toimintapisteistämme.

NGO eli koulu keva-lapsille.

Tutustumisen jälkeen lähdimme ohjaajamme mukana tutustumaan paremmin lähikaupunkiin eli Flacqiin. Flacqissa kulkee muutama pääkatu ja niiden välissä ristiin rastiin pienempiä katuja ja kujia. Autotien reunoilla olevat kävelykadut ovat melko ahtaat kulkea, kaksi horisontaalisesti haastavaa ihmistä kohtaisivat mahdollisesti vaikeuksia toisiaan ohittaessa. Jalkakäytävien laidoilla on paljon pienenpieniä kauppoja, joissa myydään ruokaa, koruja, käsitöitä, vaatteita, matkamuistoja ym. krääsää. Hinnat täällä ovat kohtuu halpoja, mutta turisteilta koitetaan kyllä kyntää enemmän rahaa jos ei älyä pitää lompsannyörejä tiukalla. Kierrettiin siellä jokunen katu ristiin rastiin ja poikettiin syömään raflaan, joka oli ulkoapäin kyllä niin epämääräisen näköinen, että länsimaalaisena en varmaan olisi itse edes pieraissut mokomaa loukkua kohti. Mutta, täällä kun ollaan ja paikallinen opastaa niin miksipä ei. Ruoka oli halpaa ja erittäin hyvää. Ft:mme tilasi meille kolme kippoa liemessä olevia mylpyröitä (kasvis, kala, liha ja pari muuta, mitä lie olleet). Oli hyviä, vaikka koostumus oli hieman erikoinen. Sen jälkeen minä ja Tuija otettiin vielä nuudeli-kana-jokuaines lautaset, ranskalaiset ja juomat kaikille. Ja koko tämä hoito kustansi ehkä kymmenkunta euroa. Sinne voisi mennä joskus toistekkin.

Mökö-keitto. Oli iha hyvää.

Tähän paikalliseen vieraanvaraisuuteen ei kyllä ota tottuakseen. "Kaupunkierroksen" jälkeen menimme tämän fysioterapeutin perheen luokse, jossa kateltiin Mauritiuksen nähtävyyksiä joissa tullaan myöhemmin käymään, pelattiin pelikonsolilla SuperMario -pelejä ja syötiin heidän äitinsä laittamaa evästä, joka oli sekin erittäin maukasta. Tällä Ft:llä on kotona siis oma vastaanotto, jonne tulee säännöllisen epäsäännöllisesti yksityisiä potilaita. Tänään sinne saapui kätensä murtanut nainen, ja päästiin seuraamaan sekä itse tekemään terapeuttiseta harjoittelua hänen kanssaan. Täällä ei siis ole vissiin nuo terapia-ajat ihan niin justtinsa, nimittäin tämänkin naishenkilön kanssa oltiin ehkä puoltoistatuntia ja hän jäi vielä lopuksi syömään meidän kanssa :D Lopuksi kuitenkin ilmeni, että hän oli jotain vanhoja tuttuja fysioterapeutin kanssa ala-asteelta.
¨
Illalla sitten oli vielä paikallisen 1-divisioonan joukkueen jalkapalloreenit. Oltiin siellä mukana ja tullaan olemaan jatkossakin pari kertaa viikossa. Fysioterapeutin tehtävänä joukkueen kanssa oli luonnollisesti kuntouttaa vammautuneita. Reenien alettua menimme tämän stadionin takahuoneeseen, joka siis oli ihan perus pukuhuone, mitä nyt vähän ikkunat oli särki, suihkut repsotti irti seinistä ja hoitopöytä oli koinsyömä. Ei se mittään, ihan hyvin sielläkin pysty hommat toki hoitamaan. Hankalinta heidän (ja varmaan kaikkien muidenkin tulevien potilaiden) kanssa tulee olemaan yhteisen kielen puute. Paljon vähemmän täällä nää puhuu englantia kuin mitä alun perin luuli, ja nekin ketkä sattuu puhumaan höpöttää sen verran vieraalla aksentilla, että koko ajan pitää olla kysymässä uudestaan.

Jalkapallostadionilta

Noniin, ja tänään (perjantaina) olikin sitten eka päivä KUN AURINKO PAISTOI!!! Oli ihan mukavata herätä aamulla ja kattella ikkunasta uima-altaalle. Tänään lähettiin sitten taas pois kottoota, ft vei meidät kattelee saaren pohjoisosaa. Ensin jouduttiin menemään bussilla taas Central Flacqiin 30-35 min, josta sit uudella bussilla kohti pohjoisrannikkoa (1h10min noin). Matkaa ei siis ole kuin ehkä 30 kilsaa, mutta bussi koukkii vähän sieltä täältä ja tiet on niin mutkikkaat ja täynnä pomppua ja muuta hidastetta että Linnanmäen venkuttimet jää kakkoseks.  Bussilla kulkeminen on täällä kuitenkin halapaa ku saippua, kyyti maksaa maksimissaan 34 rupiaa eli vähän vajaa euro, ajoitpa sitten minne tahansa.

Lähiranta arskanpaisteessa

Kotiallas

Perillä siis jäätiin jonkin ison ostoskeskuksen eessä pois. Hieno oli paikka, tosi länsimaalainen kun on nyt tottunut tähän vähemmän turismimeininkiin. Isot, upeat, ilmastoidut tilat, paljon kauppoja ym. Keskellä aukio. Hintatasokin tosin on sitten ihan suomen luokkaa, joten ei sieltä mitään matkaan tarttunut matkapuhelinten internetpaketin lisäksi. Tästä sitten otettiin toksi toiselle läheiselle kauppakeskukselle nimeltään Super U. Tänne kyllä varmaan tulee tultua toistekkin, nyt ei käyty kattelee mitään kauppoja vaan keilattiin yks kierros (täällä ei siis osteta keilaradalla aikaa vaan kierroksia) ja käytiin kahvilla. Kahvin jälkeen Tuijan tuttu Milena (hänenkin bloginsa löytyy tosta jostain meidän blogin sivusta "Milena goes to Africa") tuli noukkimaan meidät autolla läheiselle rannalle. Täällä pohjoisessa kaikki on siis paljon länsimaalaisempaa kuin idässä missä me majaillaan. Kadut on siistimpiä ja turisteja on enempi. Makoiltiin rannalla puoltuntinen ja sitten pitikin lähteä jo takaisin kotia kohti, koska ft:llä alkoi työt taas kuuden maissa. Matkalla napattiin vielä kadun kulmassa olevasta hedelmäkioskista ananakset, jotka myyjä veisteli puukolla ihan jäätelön muotoisiksi. Oli muuten ihan sairaan hyvää! Kiitos Milenalle tästä. Milena myös lupaili, että voidaan olla aina joskus hänenkin luonaan pohjoisessa yötä. Täydellistä!

Kauppakeskuksen ylätasanteelta. Siellä oli myös uusia asuntoja (kuvassa). Porukkaa ei nyt ollut kuulemma liikenteessä koulujen ja töiden takia niin sai rauhassa kuleksia.

Ananaksesta veistelty jäde. 35rupiaa eli euron verta.

Pereyberen ranta pohjoisessa

Nonniin, alkaa sormiin jo koskee tää naputus, niin voisi lopetella. Ainiin, kotimatkalla kun ajeltiin bussilla ison sokeripellon vierustietä (täällä on siis sokeripeltoa ihan joka puolella) joku kanssamatkustaja kävi tapauttamassa

kuskia olkapäähän että pysähyppäs tähän. Aattelin, että se jää pois vaan vähän merkillisessä paikassa, mutta kuski jäikin oottelee kun tämä mies kävi tyhjentämässä rakkonsa. Onhan se toki inhottava istua linkassa jos pissittää.

Töttöröö

-Ville

Syklonin armoilla

Neljättä päivää viedään ja edelleen täällä on tää hemmetin SYKLONI. Pekka Poudan mielestä (mtv.fi/katsomo säätiedotus 12.1. klo 19.24) tää on hauska juttu, mut meitä rupeaa vähän jo tympimään. Joka päivä ohjaajamme on ilmoitellut, että harjoittelumme saattaa alkaa huomenna, riippuen syklonista.. Noh, tässäpä sitä sitten kämpillä hengataan ja pyöritään ihmettelemässä lähialueen rannoilla tuulta ja isoja aaltoja.

Tuulee aika kivasti.

Jos jotain ollaan opittu täällä jo, niin se että mitään, siis MITÄÄN ruoanmuruja tai vastaavaa ei voi jättää siivoamatta. Kotieläimistä torakoita ei ole toisen illan jälkeen näkynyt, mutta tilalle on tullut pieniä muurahaisia, jota ollaan tässä tänäänkin myrkytelty omasta kämpästä, olohuoneen lattialta, keittiön pöydältä jne. Tätä vähän ensin mietittiin ja päätettiin ruveta syömään ulkona, mikä oli sitten huono ajatus sekin, koska näiden turistivillojen alueella pyörii kissoja. Tulevat mielellään syömään tonnikalan tähteet maasta... Voivoi.

Tässäpä tämän kämpän siivousvälineet (okei, moppikin löytyy..). On vähän imuria ikävä :D

Toissaaamun eläinvieraat terassilla.

Eilen tehtiin muutama kävelylenkki rantaa pitkin. Illalla mua nauratti, sillä vaikka aurinko on pilvessä ja välillä ripsii vettä, Villellä on nyt nätti t- paitaraja kaulalla. Ja mulla ei mitään (ja mä palan Suomessakin ihan aina..) :D Paluumatka tältä toiseltä kävelyltä tehtiin tietä pitkin, jonka varressa kasvoi munakoisoa, chiliä ja vissii paprikaa, ei saatu selvää oikein selvää.

Paikallinen tie (ja meitsin sormi..)

Yhdessä risteyksessä lähellä kämppää huomattiin bussi, joka oli lähdössä lähi"kaupunkiimme" päin, Central Flacqiin. Sitten kuski ilmeisesti huomasinkin meidät, ja jäi keskelle t- risteystä odottamaan ja huuteli meille ollaanko tulossa kyytiin. Sanoimme, että on väärä suunta ja ollaan menossa Palmariin. Siispä kuski käänsi bussin ympäri ja heitti meidät kämpän eteen :D Eikä edes maksanut mitään. Kaupan päälle saatiin aikataulut kuvattua, että voidaan kulkea busseilla myöhemmin harkkaan. Bussi maksaa täällä n. 0,5 e (ainakin lonely planetin matkaoppaan mukaan, katsotaan mikä se oikea hinta on..), joten täällä julkisten käyttö ei ole ainakaan rahasta kiinni.

Bussiaikataulut vuodelta 2009.. toivottavasti pitää vielä jotenkin paikkaansa :D

Tänään odoteltiin aamuneljältä viestiä ohjaajaltamme, ovatko koulut kiinni tänäänkin tuon myrskyn takia. Mitään viestiä ei näkynyt, joten me jatkettiin unia vähän pidempään. Aamupäivällä lähdettiin kokeilemaan kuntosali. Piti käyttää busseja, mutta mentiinkin sitten taksilla, kun sattui sellainen tulemaan vastaan. Myöhemmin kuulimme ohjaajaltamme, että 500 rupiaa (= n. 13e) oli aivan liian kallis hinta taksista Central Flacqiin. Joo, olisi pitänyt muistaa tinkiä hinnasta, mutta kun sitä kulttuuria ei Suomessa ole niin kyllähän se sitten vähän unohtui.

Salilla Ville sai tummaihoisen salisonnikaverin, joka perinteisesti oli unohtanut jalat treeniohjelmastaan. Kuulemma pitäisi saada olkapäihin lisää lihasta ja siinä hän sitten rupesi neuvomaan Villeä (salilla käyntiä takana 4 vuotta), miten treenata :D Minäkin siellä katselin paikallisia naisia huvittuneena, sillä suurin osa oli tullut salille vain juoksumatolle tai polkemaan kuntopyörää. Noh, kukin tavallaan. Ainoa miinus (kyykkytelineen lisäksi) salilla on se, että siellä ei ole ilmastointia vaan sitä virkaa hoitaa avoimet ikkunat ja pari tuuletinta. Sitä hien määrää!

Vertaa hauiksen ja pohkeen kokoa.

Koko ajan sitä oppii lisää tästä paikasta. Harjoittelu voisi jo alkaa, tänne kämppään ehtii kyllä tylsistyä jo tässäkin ajassa. Kenties sitä voisi tänään vielä koulujuttuja hieman katsoa (tai sitten ei).

Kunhan tuo sykloni menee ohitse niin ilmatkin paranee, sitten saadaan ehkä muutama nätti biitsikuvakin otettua josta voitte sitten olla kateellisia siellä koti-Suomessa.

-Tuija

Päivä 2 - syklonia edelleen odotellessa

Morjesta!

Kirjottelen tässä meidän kämpän terassilla ja kello on täällä kohta yhdeksän. Toi lähestyvä sykloni tuo kivasti tuulta ainakin vielä nyt. Yhteydet kuulemma saattaa mennä poikki, joten älkää ihmetelkö jos ei kuulu mitään :D

Tässä pikkuhiljaa kulttuurishokki alkaa laantumaan. Kaikenlaisia kummallisuuksia on kyllä vieläkin. Esimerkiksi noi pistorasiat; luultiin ensin, että pitää sittenkin hommata adapteri, mutta eipäs tarviikaa kun riittää, että tunkee kolmanteen reikään ensin jonkun pienen ja terävän esineen. Ja voila, yhtäkkiä pistoke meneeki sisään.. Mielenkiintosta, tiedä sitten miksi näin tehdään. Sekin oli hauska juttu, että mentin tänään rekisteröitymään paikallisen kuntosalin asiakkaaksi ja sinne pääsee sisään sormenjälkitunnisteella (mites punttipojat olis tällane järjestely.. :D). Sali oli kyllä muuten tosi hyvännäkönen, Villeä harmittaa kun ei oo kyykkytelinettä. Mulle riittää hack ja smith.

Flacq shopping mall ja meidän sali.

Muuten päivä on kulunut asioita järjestellessä. Ohjaajamme kaksosveli kävi hakemassa meidät Central Flacqiin, joka on luultavimmin isoin kaupunki tässä lähellä (tai mikä kylä olikaa). Kuntosalin lisäksi käytiin hommaamassa paikalliset prepaid -liittymät, jotka taisivat olla aika huonot (ohjaajamme keskusteli kiivassanaisesti veljensä kanssa autossa takaisin tullessa ranskaksi ja me ei erotettu muita sanoja kuin mobile internet). Kävimme myös supermarketissa, josta saimme vähän paremmin ja halvemmalla ruokaa jääkaappiin. Onneksi meitä oltiin peloteltu hieman liikaa maitotuotteiden puuttumisesta, ihan normaalisti täältä saa jugurttia ja maitoakin. Päivän lopuksi vielä käytiin vähän pulikoimassa ja kokeiltiin mun uutta kameraa, joka sopii myös vedenalaiskuvaukseen.

Meidän allas

Huomenna sitten ehkä jo töitä tai sitten ei, kukaan ei oikein tunnu tietävän syklonin tarkkaa iskuaikaa saarelle :D Kyllä tämä tästä. Ok, torakat on suht kamalaa, onneks ei oo niitä kauheemmin näkynyt. Ja äsken yritti joku hiirulainen meille sisään... hirrveen kivaa. Me palaillaan kun keretään!

Parkkipaikkaa.

Illalla käytiin vielä vähän kävelemässä ja ihan tässä meidän kämpän lähellä on tällane :D  Millastahan hoitoa mahtaa saada. Samalla reissulla Ville astu ravun päälle tiellä.. 

-Tuija

Day One: Kulttuurishokki

Hejsan, jag heter Ville. Tänään tultiin siis Mauritiukselle. Täällä on kuuma, kulkukoiria, geckoja ja vaikka mitä. Tässä vähän alkuraapaisua. Kuvia laittaessa menee yhtä ladatessa n. 5 min tällä meidä netillä, joten niitä ei kehtaa rätkiä iha niin paljon kuin sielu sietää.

Ensiksi lennot. Helsinki-Ranska –lento oli vähän myöhässä, mutta ehdittiin kuitenkin ajoissa perille ja koneiden vaihto sujui ongelmitta. Melko ihmeellistä, kun tuolla isossa maailmassa lentokentällä terminaalista toiseen kannattaa mennä bussilla. Pikkusen eri kokoluokkaa kuin HeVa:n kenttä.  Toinen lento Ranska – Mauritius meni sitten vähän isommassa lentokoneessa. 10 ihmistä mahtui istumaan poikkiriville. Onneksi ei sattunut ketään pötöjä tai haisuleita ihan viereen, niin matkasta pystyi jopa ”nauttimaan”. Tämmöiselle pienellekin pojan koltiaiselle istumatilat olivat kovin ahtaat, mutta kaikille käyössä olleet ”tabletit” lennon ajalla antoivat paljon muuta kurjuutta anteeksi. Ruokapuolikin pelasi, vaikkakin annokset olivat kokoa lapsi. 11 tunnin lento meni  kaiken kaikkiaan, noh, hi...taas...ti. Onneksi alkumatkasta sai jokusen tunnin jopa kuorsattuakin.

Lentokoneesta laskeutuessa

 Lento oli perillä paikallista aikaa 13 jälkeen.  Ulkona oli pilvistä, lämpötila +29C. Ensimmäinen kakka oli tulla pöksyyn heti lentokentän tarkastuksessa, jossa katsottiin passit ja lentokoneessa etukäteen täytetyt lomakkeet. Ummet ja lammet saatiin selittää myö suomi-saame-ruotsi-englanti –sekoituksella paniikissa, kun taas vastapuoli puhui kuin Simpsonien Apunahaseemapetilon, mukavaa hindi-englantia. Ongelmana oli se, että emme olleet tulossa varsinaisesti lomalle, eikä vastapuoli tuntunut ymmärtävän, että teemme palkatonta kouluun liittyvää käytönnön harjoittelua. Noh, maassa maan tavalla. Kaveri ei vissiin halunnut itselleen mitään lisähommia, vaan hyssytellen antoi uudet lomakkeet täytettäviksi. Nyt sitä kai sitten ollaan virallisesti lomalla, kerran paperitkin niin sanovat.  Tästä ei sitten saanut kertoa kenellekään.

Lentokentältä meidät poimi tulevan fysioterapeutti –ohjaajamme kaksoisveli. Asunnolle oli kentältä matkaa tunnin verran. Liikenne on siis just väärän puoleista, ja tiet mutkittelee jatkuvasti. Parkkeerata saa auton ilmeisesti mihin vaan, sen verran mielenkiintoisesti niitä oli ripoteltu ympäri pitäjiä. Lähialueet tässä on melko köyhän oloista, jnk verran hotellia ja paikallisten asutusta. Turismirysät on sitten enempi toispuolsaarta. Kulkukoiria näytti olevan ihan jeevetin paljon. Meille kerrottiin, että koirat yleensä kyllä ovat jollekin rekisteröityjä, mutta paikalliset antavat niiden juosta ympäriinsä vapaasti.

Lähiranta

 Kämppä on ihan ok. Ehkä mainospuheeseen oli tullut vähän lapinlisää, mutta periaatteessa kaikki tarvittava täältä kyllä löytyy. PAITSI KAHVINKEITIN!!!!!! On kyllä jo mukavat kofeiinin puutosoireet päänsäryn muodossa.  Kahvia täällä paikalliset juovat vissiin erilailla kuin me Suomessa. Se pitää selvittää heti huomenna. Asunnossa lämpötilat on varmaan reilusti 30 yli, onneksi makuuhuoneissa on ilmastoinnit.  Näissä lämpötiloissa näyttää myös viihtyvän jokusia torakoita. Geckojakin oli terassin seinillä, hassua ääntä mokomat pitivät. Yksi oli löytänyt tiensä myös minun tyynyliinan alle. Pihalla nököttää mukava yhteinen uima-allas viereisten asuntojen kanssa; päivällä näytti kyllä olevan aika paljon paikallisia siinä uimassa. Illan tullen uskalsin minäkin sekaan, kun muut olivat haihtuneet koteihinsa illanviettoon. Pitää koittaa pysyä suomalaisuudelle tyypillisesti mahdollisimman eristäytyneenä kaikesta.

Tää kuva Tuijan huoneesta jossa ilmastointi takkuilee.

Kun oma asunto oli tsekattu läpi, menimme kyläilemään harkkaohjaajamme kaksoisveljen luo. Suomalaisena tuntui perin kummalliselta astella tuiki tuntemattomien asuntoon ”myö tultiin ny” –tyylisesti. Paikalliset vaikuttavat olevan erittäin ystävällisiä, heti tarjottiin pusua poskelle sekä kuppia kahvia (NII-IN, miksi en ottanut?). Täällä paikalliset siis asuvat vissiin koko elämänsä perheensä kanssa. Oli isoäitiä, äiti, ukkia, ukkipuolta ja ukkipuolen kaimaa, iso- ja pikkutätiä, setää, siskoa, veljeä, lasta ja koiraa.  Asunnon neliöt eivät kyllä näyttäneet kasvavan suorassa suhteessa perhemäärään, mutta sopu se sijaa antaa. Että semmonen kommuuni. Sitten viereisessä asunnossa asui vielä ilmeisesti vanhin poika (+monta muuta). Kylässä vierähti tovi jos toinenkin, siinä sitä istuttiin tupituntemattomien kanssa ulkona ja syötiin pihapuusta meille tarjoiltua mangoa ja tietenkin paikallista Phoenix-olutta. Siis mitä ihmettä? Kulttuurishokkiko? No joo-o. 

Jossakin välissä ehdittiin käydä tuossa lähirannallakin käpeksimässä. Merivesi on ihan tajuttoman lämmintä. Tämä lähin ranta ei ole huollettu, toisin kuin monet muut joista Mauritius on tullut tunnetuksi.  Paikallisesta pikku putiikista löydettiin jotain syömistä huomisaamuksi. Isommat supermarketit ovat näin sunnuntaisin kiinni. Nyt täällä asunnolla sit taistellaan netin kanssa. Vaikka meillä piti kai olla jokin hyväkin netti, alkaa kotosuomen huonoimmatkin vaihtoehdot tuntua jäätävän hyviltä. Netti on katkennut tässä illan aikana sen sata kertaa, mutta toivotaan, että se johtuu tuosta lähenevästä sykloonista. Sykloonista? Nii-in, huomenna jysähtää!

Kyläilemässä

 Nyt koitetaan saaha unta kaaliin. Huomenna katsotaan sitten uusin silmin. Öitä.

-Ville ja Tuija

Kolme päivää lähtöön!

NONIIN.

Eipä ole ennen tullut tällaista kirjoiteltua kuin yhden tekstin verran, joten saapi nähdä miten ahkerasti jaksetaan tänne kirjoitella. Yritys on ainakin kova, joten pidemmittä puheitta tervetuloa seuraamaan minun ja Villen blogia Matka Mauritiuksen ympäri! Olemme kumpikin 22- vuotiaita fysioterapeuttiopiskelijoita samasta opiskelijaryhmästä Karelia- ammattikorkeakoulusta Joensuusta. Tarkoituksena olisi heittää tänne tekstiä vuorotellen ja suht usein, jotta täältä voi sitten kaikki kiinnostuneet seurailla vähän meidän kuulumisia. Blogin tavoite on kertoa meidän työharjoittelusta Mauritiuksella, mutta eiköhän tänne jotain turhaakin saada postailtua :D

"Jaa minne olette menossa työharjoitteluun?" "Missä se Mauritius on?" "Miten te sinne olette päätyneet?"

Tuossa yleisimmät kysymykset mitä minulle on heitetty tässä tän koko reissun suunnittelun aikana. Jep, kuulit oikein, sinne ollaan menossa. Omalta kohdalta voin kertoa, että olen halunnut tehdä yhden fysioterapian työharjoittelun ulkomailla jo siitä asti, kun aloitin koulun vuoden 2012 syksyllä ja kun kuulin, että näin voi tehdä. Jossakin vaiheessa Ville sitten ilmaisi kiinnostuksensa lähteä ja rupesimme suunnittelemaan matkaa yhdessä. Maata ja harjoittelun kohdetta arvottiin viime syksystä asti ja sitten viime keväänä harjoittelun kohteeksi valikoitui hieman tuurillakin Mauritius. Melko pitkä tie ja monet paperit, sähköpostit ja järjestelyt olemme hoitaneet, että olemme päässeet tähän pisteeseen. Järjestelyt ovat viimeistä silausta ja panikointia vaille valmiita!

Niille, ketkä eivät tiedä missä tämä pieni saarivaltio sijaitsee, olkaa hyvä ja katsokaa Google Mapsilla tai alla olevaa karttaa.

kuvan lähde: http://www.mapsofworld.com/mauritius/mauritius-location-map.html

Matkaa Suomesta linnuntietä suurinpiirtein 9500 kilometriä, Madagaskarista suurinpiirtein 900 kilometria itään. Äitini sanoin: "Et sitten yhtään kauemmas keksinyt lähteä?". No en, nyt kun kerrankin on mahdollisuus lähteä (ja tämä on todellakin once-in-a-lifetime- homma) tutustumaan kunnolla johonkin paikkaan. Lento tosiaan lähtisi jo lauantaina illalla ensin Pariisiin, josta sitten nopealla vaihdolla matka jatkuu yötä myöten Mauritiukselle ja takaisin tullaan samaa reittiä huhtikuun puolenvälin kieppeillä. 3 kuukautta siis vietetään todella erilaisessa paikassa kuin Suomi.

Tässä vielä vähän infoa pähkinänkuoressa (lähde: Mauritius, Reunion & Seychelles- kirja, Lonely Planet 2013 sekä vanha kunnon Wikipedia, josta löytyy vielä enemmän tietoa):

• valtiomuoto: tasavalta
• pääkaupunki: Port Louis
• asukasluku: 1,322 miljoonaa
• pinta-ala: 2040km2
• aikavyöhyke: GMT +4 (2h edellä Suomen aikaa)
• valuutta: Mauritiuksen rupia (1€ ~ 40 rupiaa)
• maakoodi: +230 (numero muuttuu tämän alkuiseksi jossain vaiheessa)
• virallinen kieli: englanti, ranska. Myös kreolia sekä joitain Aasian kieliä käytetään (ja me elekieltä, jos jotain muuta kun englantia tulee vastaan..)
• ilmasto: trooppinen, merellinen ilmasto (kostean kuumaa sekä joskus trooppisia sykloneja)
• korkein kohta: Mont Piton (828 m)
• uskonto: suurin uskonto hindulaisuus, sen jälkeen kristinusko ja islam

Ylipäänsä Mauritius on Afrikan valtioksi poikkeuksellisen kehittynyt, joten no worries mistään ebolasta!

Fiilikset?

Tällä hetkellä tuntuu jokseenkin epätodelliselta, että tuo auton ikkunoiden skrabaaminen, lumi ja pakkanen vaihtuu kohta +30° C tropiikkiin. Viime hetken paniikkia (onhan-mulla-nyt-kaikki-varmasti-mukana) olen tässä myös odotellut, mutta se iskee varmaan vasta autossa matkalla Helsinki-Vantaalle. Se on kuitenkin varma, että haluan lähteä ja odotan, että tästä tulee yksi elämäni hienoimmista kokemuksista. 

Joensuuta tulee kuitenkin ehkä vähän ikävä, nätti paikka näin talvellakin.

Seuraava teksti kirjoitellaankin sitten todennäköisesti jo Maurilta (tää on mun lempinimi tolle paikalle, ihan liian pitkä nimi kirjoittaa koko ajan Mauritius)!

Eipä sitten muuta, kohta mennään.

-Tuija

P.S. Tänne tulee sitten aika paljon kuvia, älkää suotta olko kateellisia.