Puoliväli häämöttää

Näin se vain on. Jos minun matikkapääni ei ole vielä näissä helteissä sulanut, niin ensi viikolla kilahtaa puoliväliaikakello kirkkaasti soimaan. Paljon olis vielä nähtävää. Pitäs ottaa itteensä vaan nyt niskasta kiinni ja uhmata istumalihaksia ja lämpöhalvausta, ottaa linkka ja mennä kahtelee. Mut eiköhän myö tässä vielä ehitä.

Tällä viikolla ei mitään kovin tavallisesti poikkeavaa oo tapahtunutkaan. Harkkaa oli vähänlaisesti johtuen paikallisista pyhäpäivistä. Perjantaina oli tämä meidän toinen harkkakoulu suunnitellut menevänsä tähän meidän lähirannalle viettämään päivää sitten uiden ja nauttien keleistä. Koko viikon nyt olinkin paistanut aurinko säännöllisesti. No, perjantaina sitten sato vettä ihan taivaan täydeltä. Vähän aikaa kerkes penskat uimaan meressä ennen kuin taivas repesi ja ukkonenkin paukutti kuin sorsanmetällä konsanaan. Tämä harkkapäivä koostui siis pienestä mereenpulahduksesta, räystään alla eväiden syömisestä ja sateessa kotiin tarpomisesta. Ensimmäistä kertaa koko reissun aika voi sanoa, että oli (melkein) kylmä kun asteli märissä uimahousuissa paidatta kaatosateessa kotiin kilometrin pari.

Lauantaiksi ja koko vklopuksi oli säätiedotus luvannut samanlaista myrskyä, joten ajattelimma, että ei lähdetä sitten minnekään reissuun. No, lauantai-aamuna kun heräsin tapani mukaan seiskan pintaan ja katoin ikkunasta ulos niin aurinkohan se siellä möllötti täydeltä taivaalta. Kun Tuija sitten kapusi hereille vaille kymmenen, päätimme aamupalatuokion jälkeen käyttää tilaisuuden hyväksi ja suunnata läheiseen vesipuistoon. Kartasta vielä tarkistukset mihin päin kompassi laitetaan osoittamaan, uimavaatteet reppuun ja aurinkorasvaa pintaan. Piha-alueen porttien ulkopuolella sitten taksi jo törötti kuin tilattuna.

"Vesipuistoon mentäs, kiitos"
"Ok, hypätkää kyytiin"
"150 rupiaa, käypikö?"
"Ok"

Täällä ei siis takseissa oo taksamittareita, vaan hinta kannattaa sopia etukäteen.
Oli ensimmäinen naistaksikuski, joka täällä nähtiin. Jutteli mukavia ja kyseli miten reissumme on sujunut. Sitten muutamien minuuttien jälkeen kuski tarkisti vielä, että mihinkä sitä oltiinkaan matkalla.
"Niin siihen vesipuistoon"
"Vesipuistoon? Sehän on suljetu"

Ok.



Otit sitten meijät kyytiin vesipuistolle, joka on suljettu. No eipä siinä, käytiin pyörähtämässä vielä paikan ovilla ja kovin oli portit säpissä. Kyse ei nyt siis ollut vaan yhen pvän kiinnolosta, vaan on ollut jo jonnin aikaan. Liekkö mennyt "Konkurs, you know" niin kuin Uuno aikoinaan totesi.
Myöhemmin samana pvänä harkkaohjaajamme osasi kertoa, että sinne oli joku lapsi hukkunut vastikään uimavalvojien silmien alla ja sen jälkeen mennyt paikka kiinni. Huono homma.

Noh, annettiin taksikuskille anteeksi ja pyydettiin jättämään vesipuiston läheiselle uimarannalle.
Siellä käppäiltiin kilsa-kaks. Kaunista oli, aurino porotti niskaan ja rannalla oli toinen toistaan koreempia hotelleja. Merellä pikaveneet veteli narun päässä olevia riippuliitimillä varustettuja immeisiä. Tuota vois joskus kokeilla, hinta vaan oli vähän suolainen ainakin tässä paikassa. 1000 rupiaa naama (vajaa 30e). Ehkä sen kärsii maksaa, hienon näköstä kuitenkin.

Tänään aamulla läksin sitten salille. Bussimatka se ei jälleen tuottanut pettymystä. Puolimatkassa bussi sammu. Kaikki kahteli toisiinsa, että mitähän nyt. Konnari ja kuski hyppäs pihalle, ja joku paikallinen läks vitomaan apostilin kyyvillä eteenpäin. Myö muut istuttiin kuin kanat orrella, ooteltiin että mitähän sitä nyt. Kukaan ei tullut mitään sanomaan, vaan porukka yks toisensa jälkeen kampesi sitten hiljalleen linkasta ulos. Kysäsin miespuoliselta konnarilta lontoon kielellä, että mikä se oikein mättää.
Voin vaikka lyyvä pääni pantiksi, että konnari sano "My muff... it is broken" (vapaa suomennos: tussuni on rikki")

Aha. En kysynyt enää toista kertaa, saatto olla että tarkotti toi jotain muutakin. Vakava lie ongelma joka tapauksessa.
Astuin sitten ulos linkasta ja eikun tuumimaan. Vajaa puoltuntinen siinä vartottiin, kunnes seuraava linkka tuli ja otti meijät kyytiin ja matka kohti Mauritiuslaista Voiman Pyhättöä sai jatkua.

Muff is broken.

Löysin yks aamu pankkikortin ja henkilötietokortin rannasta. Tilasin tietty netistä helekutisti ilmaistavaraa, onneks löyty! No ei vaan poliiseille vein. Ehkä ne teki sen miun puolesta. 

Laskuvesi on ollu tällä viikolla. 

Laskuveden aiheuttamia uurteita. 

Tuijan lenkkireissulta

Salin alakerrasta löytyi jäätelö-pirtelö-smoothie ym. baari. Tosi hyviä ja halpoja annoksia. Jäätelö vajaa 3e, pirtelö 2e. 

Panoraamakuvaa belle maren rannalta

Eikun kakille. Julkinen vessa Belle Maren rannalta. Mitä varten toi sanko on?

Käytiin yks ilta ravinteelissa. Oli ihan ok, vaikkakin melekoista ruotojen syleksimistä. Kala nimeltään EL CAPITAN. Ite olisin mieluummin vetäny filleeks. Laiskoja kokkeja.

Laskuvesi iltahämärässä.

Still alive

Heipparallaa.

Muistuksena kaikille ketkä on matkustamassa jonnekin lämpöseen ja missä ei oo ihan Eviran kaltasta elintarvikevalvontaa; mukaan imodiumia, käsidesiä ja järkee päähän. Vaikka tuosta kolmannesta ei ihan takeita olekaan...

Täällä ei näköjään voi olla välttämättä sitä ihanaa matkailijan vaivaa, mistä Ville kirjoittelikin jo muutama blogipostaus sitten mukavalla suomen kielellä. Tarkoitan siis tätä kun ei ne nesteet oikein imeydy toivotulla tavalla. Well, u know.. Anyway, torstaista asti ollu epämääräsiä oireita kuumeesta sitte näihin klassisempiin, mutta muuten on voinu päivisin edellä aika normisti. Mut sanotaanko jälleen kerran, että tätä hygieniapuolta täällä ei tuu ikävä.

Viime viikko meni tavalliseen tapaan harkassa, maanantaina ja tiistaina tehtiin pitkää päivää ja oltiin kotoo pois varmaan 12 tuntia. Maanantaina jalkapalloa (jossa lähinnä katseltiin, kun valmentaja, fysiikkavalmentaja sekä presidentti kaikki puhuivat vuorotellen kreoliksi suurinpiirtein pari tuntia, oli mielenkiintosta) ja tiistaina käytiin ensimmäistä kertaa Rose Hillin stadionilla katsastamassa vammaisurheilua.

Ohjaajamme on siis säännöllisen epäsäännöllisesti myös vammaisurheilijoiden fysioterapeutti. Töitä hänellä täällä on suhteellisen vähän, sillä loukkaantumisia tapahtuu harvoin. Lähinnä hän vetää heille alkulämmittelyä ja sen jälkeen vaan seurailee.

Pyörätuolikelaajan vehje

Urheilijat, joita näimme, olivat jakautuneet ryhmiin riippuen lajista sekä vamman laadusta. Joukossa oli niin näkövammaisia, mykkiä, kuuroja sekä niin henkisesti kuin fyysisestikin vammautuneita urheilijoita. Useimmat heistä tähtäsivät Mauritiuksen mestaruuskisoihin, mutta löytyi joukosta myös kansainvälistä kokemusta edustava pyörätuolikelaaja. Hänen treenejään oli erittäin mielenkiintoista seurata ja mielemme paloi halusta kokeilla hänen pyörätuoliaan. Kyselimme häneltä kaikenlaista ja toivotimme hänelle hyviä treenejä, jotta hän pääsisi Rion paraolympialaisiin. Siellä vastassa onkin melko kova suomalainen (näytettiin hänelle Leo-Pekka Tähden kuvaa puhelimesta) ;). Ei hän ainakaan vielä häntä tunnistanut, vaikka valmentaja tiesikin, että Suomessa yksi on kova kelaaja. Tätä nykyä taitaa pari muutakin olla, mutta eipä nyt ruveta liikaa Suomea kehumaan.

Alkulämmittelyä. Minä iloisena taustalla urheilullisissa varusteissa.

Muuta erikoista harkasta ei tule mieleen, meikä jäi kotiin rötväämää perjantaina, kun Ville meni salille aamukuudelta.. ei hohhoijaa. Aamulenkin oon kyllä suunnitellu tekeväni joku päivä auringonnousun aikaan, mutta noin aikasin salille mua ei taida saada.

Viikonloppuna sitten vähän kävästiin kattelemassa lähikylä Trou D'eau Doucea (Truu-dee-duussia) sekä etelärannikkoa. Meidän iki-ihana bussireitti harkkaan kulkee aina ton kylänpahasen läpi. Käveltii rannalla ja kylällä ja nautittiin auringosta. Löydettiin sieltä yks hieno ravintola, missä taisi olla kaikilla tuotteilla näköalalisää. Mutta näköalahan ei maksanut mitään!

Kylästä käveltiin rantaa pitkin sitten takasin kotiin. Oli matkalla muuten hienoja asuntoja ja hotelleja. Mukava pikku 3 tunnin pk- lenkki!

Synkät pilvet Blue Bayn yllä.

Sunnuntain reissu Mahebourgiin alkoi meitä kumpaakin melkein kaduttaa siinä vaiheessa, kun päästiin perille. Lähinnä siis sen takia, että istuttiin tämän takia bussissa 2,5h. Ja oli muuten vähän kuuma.. Mahebourgista tuli tutuksi ekana tietty KFC, sitten käppäiltiin rantabulevardia ja kävästiin taksilla läheisellä ranta-alueella nimeltä Blue Bay, joka on tunnettu mm. sukellusvesistään. Valitettavasti aurinko hävisi melko nopeasti uhkaavien pilvien sekaan ja tuumattiin sitten, että tämä reissu oli tässä ja lähdettiin takaisin bussilla kotiin päin. Tulipahan nähtyä tämäkin eikä tarvitse toiste mennä.

Mahebourgista.

Maanantaina oli koululla jotain häslinkiä uuden lapsosen kanssa ja ohjaajamme ilmoitti, ettei tänään ole sitten harjoittelua ollenkaan. Noh, mikä siinä :D Uskaltauduttiin Villen kanssa siistin näköiselle kampaajalle. Villeltä leikattiin hiukset, multa värjättiin juurikasvu. Tuli aikas kivat ja halvalla, värjäys, pesu ja kuivaus maksoi 500 rupiaa eli suurinpiirtein 13 euroa ;) Ja hiuksista tuli ihanan sileät, mitä ne ei oo ollu vähään aikaan tän kuumuuden ja auringon rasituksen takia. Voisko Suomessakin olla näin halpaa jooko, kävis ainakin mun hiusten opiskelijabudjettiin?

- Tuija
____

Tällä viikolla on tämmönen kevennysviikko harjoittelun suhteen. Niin kuin Tuija tuossa kirjoitti, eilen ei tarvinnut mennä, ja tänään tiistaina sekä torstaina on hindujen pyhä päivä niin ei ole harkkaa meillä kun harkkapaikat on kiinni. No ei tuo nyt haittoo, jääpi aikaa auringolle. Taisinkin äsken altaalla lilluessa ja lehteä lukiessa käräyttää vähän niskaakin. Taas.

En oo 100% varma kirjoitusasusta, mutta tää hindujuhla on ehkä nimeltään Maha Shinawatra. Niin, yhtä paljon se meillekin kertoo. Katujen varsilla on näkynyt kylttejä, joissa on joku iso-etumuksinen sininen naishenkilö joka toivottaa hyvää Maha Shinawatraa. Tällöin osa hinduista (en tiiä liekkö uskoillisimmat vai muuten vain parhaimmassa kunnossa olevat?) kävelevät saarella jopa yli 50 kilometrin matkan suuntaansa. Kävely alkaa vissiin etelästä Grand Bassin -nimisestä paikasta. Ei olla vielä myö tuolla käyty, mutta se on uskoakseni taas joku hindujen pyhä paikka. Sieltä sitten kaikki kävelevät kai kotio. Kovimmat tyypit kävelee myös ensin kotoota sinne, ja sieltä sitten vielä takasin. Siinä voipi olla usko koetuksella, kun jalkapohja muistuttaa yhtä isoa rakkulaa. Ja mitä noita kävelijöitä eilen sattui linkan ikkunasta joitain näkemään, ei ollu adidaksen uusinta verkkaria ja niken lenkkaria päällä, vaan niissä samoissa hunnuissa ja läpykkäissä vinttasivat mitä normaalistikin. Huhhuijaa. Hupinsa kullakin.
Kaupungilla nähtiin muutamissa paikoissa ns "vesipisteitä", niin kuin maratoonareillekin on laitettu. Näissä sit joissakin oli kokoontunut iso määrä porukkaa, musiikki raikas autojen katoilla olevista kova-äänisistä ja meno oli kuin pienimuotoisesta karnevaalista. Eli koko urakkaa ei vissiin tarvii samalta seisomalta mennä, vaan on välissä mahollista laittaa uutta rakkolaastaria koipeennkin

Tässä kulttuurissa on hauskaa se, että monetkaan eivät pelkää tulla juttelemaan, vaikka oltaisiinkin tuiki tuntemattomia. Viime viikolla linja-autossa eteemme istui vanha mies, joka tarjosi meille pienen jutustelun jälkeen kurkun. Niin, kurkun. Ja myös viime viikolla aamulla odotellessani linja-autoa pysäkillä, tuijottelin merelle hartaasti kun yllätys yllätys, linkka oli taas tapansa mukaan myöhässä. No siinä joku äijän käppänä ajelee mopon raadollaan lähistölle, katselee tilannetta hetken ja uskaltautuu lähemmäksi.

-mies (m): Hello
-ville (v) : Good morning
-m: holiday, no? (täällä kaikki siis tuntuu lisäävän kysymyksensä perään "no", en tiedä miksi.)
-v: not actually. i am here on a clinical practice since i am studying physiotherapy.
-m: ahaa. (pitkä hiljaisuus. ei vissiin ymmärtänyt). Which hotel do you live?
-v: we don't live in a hotel but in those villas over there
-m: I sell t shirts.
-v: okay nice.
Hiljaisuus. Molemmat tuijottavat minuuttitolkulla merelle.

-m: where do you come from
-v: from finland
-m: nokia! I...nokia... to the sea.. then  after 2 days it still working! ring ring!
-v: hehe,

-m: okay. I go now, my friend.
-v: okay, see ya!
Mies poistuu mopollaan.

Jotenkin hassua, että vaikka kielitaito on monesti sitä, että osaa sieltä täältä muutamia sanoja, niin siitä huolimatta tullaan juttelemaan. Ei siinä, etteikö omakaan englanti nyt täydellistä ole, mutta jotenkin Suomessa kun ei uskalla mennä kenellekään juttelemaan, vaikka on kuitenkin yli kymmenen vuotta opiskellut englantia koulussa. Näin muuten tämän saman miehen eilen vielä kaupungilla. Iloisesti hymyillen pappatunturinsa selässä mies soitti torvea ja pysähtyi viereen.
"Is everything okay? I saw you and your girlfriend yesterday"
En jaksanut ruveta selittämään, että ei Tuija minun tyttöystävä ole, vaikka tyttöpuolinen onkin.
Tämän sanottuaan mies sanoi vielä hyvät päivänjatkot ja jatkoi matkaansa. Näin niitä kavereita kai tehdään?

Harkassa pitää osata soveltaa. Tässä tiputtelen kookospähkinöitä, joita meille myöhemmin tarjottiin.

Tässä baarissa kelpas yhen kokiksen juuva.

Laituri ja ongittaja

Jeejee

Rakastan näitä linja-autoja. Sisällä 50 astetta, nahkaiset penkit, jos linkka ei aja niin tuuletusta ei ole, kosteus 90-100 rosenttia. Kun oot istunut 1 minuutin, alkaa jo hikipisaroita puskemaan. 5 minuutin päästä näyttää samalta, kun olisit vaatteet päällä saunassa lyönyt löylyä ja hakannut vastalla selkään.

Ps. nähtiin täällä Suomalainen John Deeren traktori. Ei ollut ihan uusinta uutta, mutta kuitenkin. Ja en muista joko ollaan kirjotettu, mutta Angry Birdsit on vallannut nääkin ala-asteet.

-Ville

Poliiseja, rehuja ja jalkapalloa

Taas onpi sunnuntai ja parin päivän päästä on reissua takana jo kuukausi! Ville kirjoittelikin tän viikon kuulumiset torstaihin asti, minäpä kerron nyt sitten viikonlopun vietosta.

Perjantaiaamu alkoi mukavasti sillä, kun joku kolkutti oveen. Minä just heränneenä lähin kiskomaan vaatteita päälle, kun Ville huuteli et poliisit ne tuli käymään (!?). (Me kun odotettiin ilmastoinnin sähkötöiden viimeistelymiestä, jonka piti tulla ensin tiistaina aamulla. Sitten perjantaina iltapäivällä. Ja viimeks tänään aamulla, mut eipä oo vieläkää näkyny. Mut kerranki ei oo niin justiinsa, koska mun vanha ilmastointi on ruvennu toimimaan!) Ihan ei kaikkee saatu selville mitä poliisisedillä oli asiaa, mutta käsitettiin, että täällä lähistöllä oli tehty varkauksia ja he halusivat selvittää jokaisen villan asukkaiden tarkoitusperät. Siispä katsottiin passit ja piti vuokrantajalle soitella vuokrasopparista, kun meillä ei ollut sitä antaa paperisena. Onneksi uskoivat meidät viattomiks lomalaisiks ja jättivät numeronsa vartijalle. En kyllä pahemmin halua täällä poliisille soitella, saati muutenkaan hätänumeroon (joka on muuten sama ku Suomessa), en oo ihan varma kuinka nopeasti apu saapuisi paikalle, tiet kun ovat mitä ovat. Toivon mukaan ei siis tarvitse soitella mihinkään!

Perjantai oli muuten ehkä ensimmäinen tylsä päivä. Meillä ei ollut harjoittelua (futispeli sunnuntaina) ja kun sää oli suht huono, tuli oltua vain kotona ja tehtyä muutama kouluhomma. Muutama kerta tuli ajateltua Suomea ja teitä kaikkia siellä. Mutta sitten toisaalta... uunin lämmityksestä Joensuun kotona on edelleen kiva pitää taukoa (kiitos vaan ihanille vuokranantajille, jotka pitää meidän mummonmökin lämpösenä!). Täällä ei tarvii kun välillä myrkyttää kärpäsen toukkia roskiksesta, niinkun tehtiin tuossa lauantaiaamuna..

Lauantaina kävästiin Milenan kanssa Pamplemoussessa, jossa on siis meidän entisen harkkapaikan lisäksi suosittu turistikohde, Sir Seewoosagur Ramgoolamin kasvitieteellinen puutarha. Tää paikka on kuuluisa ainakin jättiläislumpeistaan, me löydettiin niiden lisäksi tosi paljon puita, muita rehuja ja jättiläiskilpikonnia. 

Se on jännä juttu miten tällä saaripläntillä, jonka pituus pohjois-eteläsuunnassa on saman verran kuin välimatka Hauholta Tampereelle, voi sää näin paljon vaihdella. Lauantaina kun lähdettiin täältä idästä pohjoiseen Pamplemousseen, satoi koko bussimatkan ajan. Pamplemoussessa niin ikään sadekuuroja. Mutta sitten Pereyberessä ja Grand Baiessa paistoi aurinko kirkkaalta taivaalta? Ollaan niin kateellisia kyllä välillä Milenalle, säiden puolesta tuo pohjoisrantsu on paljon mukavampi. Kävästiin siis rehujen ja kilppareiden jälkeen Grand Baiessa ja Pereyberessä. Syötiin Granbessa pizzaa, oi että kun maistu niin taivaallisen hyvälle noiden nuudeli- ja riisipöperöiden jälkeen.

Tänään sitten käytiin vähän kotirannalla naatiskelemassa auringosta, merestä ja tuulesta. Istuin varmaan puoli tuntia yhdellä kiviröykkiöllä kuuntelemassa ja kattelemassa tota turkoosinsävystä merta ja aaltojen loisketta kiviin. On se vaan hienon näkönen. Sitten yritettiin mennä salille huonolla menestyksellä. Bussiaikataulut eivät olleet meillä hallussa ja odoteltiin bussia sellaiset 40 minuuttia. Sitten ei satuttu muistamaan, että kuntosali menee sunnuntaisin kiinni jo puoliltapäivin. Siispä sitten vaan odoteltiin jalkapallopelin alkamista.

Mulla ja Villellä oli hauskaa, kun katseltiin "meidän" joukkueen valmentajien reaktioita esimerkiksi silloin, kun meni avopaikasta ohi maalin. Siellä lensi niin fysiikkavalmentajan kuin pressankin lätsä ja juomapullo :D Itse pelissä pääsin tositoimiin ja leikkimään fyssari-lääkäri-huoltajayhdistelmää, kun juoksentelin harkkaohjaajan perässä kentälle muutamaan otteeseen paikkailemaan eräänkin pelaajan silmäkulmaa. Katsomon reaktiosta päätellen eivät olleet ikinä naisfyssaria nähneet.

Kello näyttää täällä jo sen verran, että taidan nämä höpöttelyt jättää tähän ja kääriytyä lakanan alle unille. Ensi viikkoon!

-Tuija

Loppuun vielä kuvat.

Sisäänkäynti.

Melko iso puu, lajia en tiedä.

Lumpehia.

Lisää.

Erilaisia lumpeita kuin yllä.

Joku kukkanen.

Kilpparit.

Granben satama.

Grand Baien rantsu.

Kuuman päivän ihana viilentäjä, mansikkapirtelö.

Haluun jo kotiin

...ei vaiskaan! Just tulin makoilemasta merenrannalta, ja sitä ennen olin pulikoimassa uima-altaassa. Ei mulla täältä oo mihinkään kiire.  Asuinalueemme ulkoportilla tuttu "Pineapple-man" eli ananasmies möi minulle vielä pari tuoretta ananasta kuorittuna tuttuun jäätelömalliin. Työpvä kesti tänään vaan puoli 2:en, niin kauppareissun ja Mauritiuslaisen elämysbussimatkan jälkeen olimma kotona kolmen maissa. Hyvin oli aikaa vielä siis pikku aktiviteeteille, ennen kun tuo aurinko laskee puiden taakse. Muutamista viime päivistä vähän juttua seuraavaksi.

On se meri vaan upea

Tiistaina täällä oli joku hindujen pyhäpäivä, ja koska ohjaajamme on hindu, niin se oli vapaata meilläkin. Ei haitannu yhtään! Käytiin tossa lähirannalla käveleksimässä ja kuvailemassa. Kun vähän matkaa kävelee etiäppäin tuota rantaa, niin siellä tulee semmosia pieniä kivisiä niemekkeitä, joissa monesti kalastajat istua nököttävät tuntitolkulla onki kourassa. Nämä kiviröykkiöt jäävät usein ainakin osittain nousuveden alle, ja myös isommat aallot paiskovat kiville vettä kuin isäukko saunassa. Kivien väliin on muodostunut pikku lätäköitä, joissa elää pikkuisia kaloja ja muita sen tyyppisiä olentoja. Kun paikalle menee, osa pyrkii aina jonnekin lohkareen alle piiloon, mutta nekin uskaltautuvat pian sieltä ulos kun jaksaa paikallaan tököttää. Tuijan vedenalaiskameralla oon kalamiehenä ottanut niistä varmaan tunnin videomateriaalia, harmi vaan kun niitä ei voi meidän huonosta netistä johtuen julkaista. Kuviakin toki oon ottanut, mutta ei sitä elämää saa oikein yhtä mukavasti vangittua vain yhteen kuvaan. Joku laji muistuttaa ulkonäöltään hieman akvaarioiden monnia, ja se osaa hypätä melko korkealle lätäköstä toiseen kivenlohkareidenkin yli: jos laskeutuminen ei ihan kohalleen mene, niin osaa mokoma vielä kiveäkin pitkin ryömiä. Iltapäivästä käytii sit vielä sukeltelee tuossa rannanedustakoralleilla. Vähän kun mäni etemmäs missä oli miehenverran vettä alko löytyy jo vähän isompiakin kaloja, ehkä suomalaisen körmyniska-ahvenen luokkaa.

Joku öttiäinen meressä

Lätäkön elämää

Rannalta löydettiin vesirajasta joki savinen (?) kippo, joka oli tiukasti sinetöity narulla ja kankaalla. Uteliaana poikana yritin aukaista heti tämän ihmeellisen kipon, jos se vaikka olisi ollut jokin aikaa sitten lähetetty pulloposti. No auki en sormin sitä pystynyt repimään, joten otin itselleni kaikki valtuudet ja heitällin kiveen ja riks raks rikki meni. Sisältä löytyi helekutisti pieniä rupioita, arviolta 10 rupian eestä. Mietittiin, olikohan tää joku jonkin uskonnon hääseremoniiaan liittyvä juttu? Toivottavasti nyt ei ainakaan mokoman esineen rikkominen tuo kenellekään parille 7 vuotta epäonnea ja huonoa satoa ja emännän mökötystä. Tuija onnistui samalla reissulla vielä pudottamaan puhelimensa Intian valtamereen. Onneksi ei kuitenkaan ollut vettä alla kuin sääreen asti, niin sai heti noukittua takasi ja kuivamaan. Onni oli matkassa, ettei särki mennyt.

Aarre

Ohjaajamme sai siis viime viikolla uuden työpaikan toisesta Flacqissa sijaitsevasta "Flacq Disabled Centeristä" eli vastaavanlaisesta NGO:sta (ei-hallinnonalainen koulu) kuin missä olemme jo alusta saakka työskennelleet. Tänään oli siis ensimmäinen päivä, ja onnistuttiin kerralla suunnistaa perille. Alkaa siis paikat olla jo tuttuja! :)

Mutta tämä itse paikka... voi hyvä ihme, jos mie vielä ikinä kuulen Suomessa jonkun valittavan huonoista kouluista tai välineistä niin työnnän samantien lentokoneeseen kohti Mauritiusta että menehän kahtomaan mitä se voi oikeesti meno olla. "Koulu" sijaitsee Flacqin bazaaritorin vieressä olevan parkkipaikan takana, syrjäisellä paikalla muutaman asuinrakennuksen kupeessa. Vieressä rakennetaan jollekin tontille uutta rakennusta, ja meidän "turistien" talsiessa parkkipaikkaa pitkin taisivat työmiehet kahtoo että nyt on rikkaat valkoihoset pahastikin eksyny. Vaan ei, määränpää oli tiedossa ja sisälle mentiin. Alue oli aidattu (yllätys yllätys, kaikki täällä on) ja piha-alueelle pääsi vanhasta metallisesta liukuportista.

Koulu

Itse koulu koostui kahdesta talosta, niiden välisestä 10x10m piha-alueesta ja yhdestä aaltopellistä tehdystä autotallista. Ensimmäisessä talossa oli yksi suomalaisen koulun luokkahuoneen kokoinen tila, joka oli jollakin sermillä tai vastaavalla jaettu 4:ään osaan. Näissä neliöissä oli kussakin yksi iso pöytä, jonka ympärillä oli tuolit lapsille: jollakin oli muovinen puutarhatuoli, toisella puinen jakkara ja kolmas istu ns"muassa *ulukullaan" - tuolit siis eivät olleet ihan Suomalaista Iskun tasoa. Lapset näihin 4:ään ryhmään oli jaoteltu kai osittain vähän vammojensa ja iän mukaan. Täälläkin oli paljon CP:tä, yksi vai kaksi autistia ja kaikkea siltä väliltä. Jokaisella ryhmällä oli oma opettajansa, ja päivätoimet sisälsivät oikeastaan "leikkiä ja laulua". Meno oli välillä kuin olisin teleportannut korkeasaaren apinalinnakkeeseen, kun jokapuolelta kuuluu huutoa ja mökää, kohta yksi repii kädestä ja vieressä toinen itkee kun yrittää oikasta vähän sen koipea. Kohta jo joku kaatuu tuolilla ja yks sahaa pöytää viivottimella. On vaikea yrittää sanoin kuvailla, mutta ymmärtäähän sen kun järkeä ei ole päässä, eikä se toki lasten vika ole. Pakko vaan arvostaa opettajien työtä tässäkin laitoksessa, kun jaksavat tätä menoa joka päivä.

No, ensimmäisestä mökkeröstä pääsee sisäpihan kautta tähän toiseen vastaavaan mökkeröön tämän "autotallin" läpi, joka ikävä kyllä toimii sekin luokkahuoneena kahdelle ryhmälle. Täällä ovat ne, joilla jalat toimii, mutta piä ei, eli lapset joilla on mentaalipuolen ongelmia. Päiväohjelma oli hyvin samanlaista, mutta meno paljon rauhallisempaa. Niin ja siis kun lapsista puhun, ei kaikki toki mitään alle murrosikäisiä ole, vaan osa on jopa 20-40 vuoden ikäisiä, mutta samassa tarhassa kaikki kuitenkin...

Autotallin jälkeen on toinen pikku asunnon tötterö, jossa on "opettajien huone" sekä "ft-huone". Laitoin heittomerkkeihin, koska ei niitä nyt ehkä ensisilmäykseltä semmosiks kutsuis. Tämä meille varattu fysioterapiahuone on kooltaan ehkä 4x4 metriä. Siitäkin huolimatta sisään on mahdutettu yllättään paljon tavaraa, toki kaikki ei ehkä meidän ammatinharjoittamisen kannalta niin oleellista olisi, kuten vanhat oljenkorret, ompelukoneet ja toimimattomat kuntopyörät. Seinää koristivat psykedeellisillä silmillä varustetut väärinväritetyt teletapit. Tuulettimesta roikku hämähäkinseittiä ja ikkunan eteen oli kasattu tusina tiiliskiveä, jos siitä muutenkaan nyt olisi läpi jotain nähnyt. Ja mikä parasta, heti kun huoneeseen astui sisään tunkeutui näistä naamassani olevista kahdesta rustoisen ulokkeen läpi kulkevista rei'istä eli sieraimista vankka homeen haju. Vaikka oltiin tässä kopissa tänään ehkä 30 minuuttia, tuntui siinäkin ajassa jo että nenä meni vähän tukkoon. Päähänkin alko vähän koskemaan, mutta en tiedä oliko se sitten jo enempi kuvittelua kuin suoraa vaikutusta. No kuitenkin.

Maybe not this time, thank you

Ft-huonetta

Tilat ei siis ole kummoiset, ja välineitä ei ole oikeasti mitään. Tai no valehtelenkohan nyt, on meillä siellä yksi vaaleanpunainen pallo. Sillähän voi osaava fysioterapeutti tehdä vaikka mitä! :) Niin ja kaksi pöytääkin on, toinen polven korkeuvella ja toinen rinnan korkeudella. Ulkonakin on pari metriä kaidetta ja kahden askeleen portaat. Jumaliste, että tulee olemaan kuntoutus heleppoa näillä vehkeillä.

Ja sitten mikä vielä ehkä näitä tilojakin enempi harmittaa on tää paikallinen kuntoutuksen/sairaalahoidon taso. En rupea nyt yleistämään, mutta mietittiin just tänään että miks meillä ei Suomessa ole tarvinnut harkassa kohdata vastaavanalaisia asiakkaita. Ehkä siksi, kun niitä ei siellä vaan ole? Jos CP-lapsella Suomessa on rakenteellisia vikoja, ne korjataan leikkauksilla ja sen jälkeen hoidetaan fysitoreapialla niin hyvään kuntoon kun mahollista. Näin toki tehään täälläkin, mutta joku mättää jossain kohti ja pahasti. Yhdeltäkin 23-v tytöltä oli akillesjänteeseen tehty yksi tai useampiakin pidennyksleikkauksia. Tämän jälkeen hänellä on ollut myös ft-tapaamisia. Kokeilin sitä nilkkaa sitten, kun kävely näytti tulevan niin massaliikkeenä jalanheilautuksena sivukautta kuin mahdollista. Nilkkahan ei liikkunut ei mihinkään suuntaan. Kun näillä (jo useita senttimetrejä ) kuihtuneilla ulokkeillani joita ennen käsiksikin uskalsi kutsua kokeilin vääntää vähän voimakkaammin, sain nilkkaan ehkä puoli senttiä - sentin liikettä. Niin surkeeta, niin surkeeta. Ja esim. toinen 13-v poika, jolla on CP-vamma, näytti muuten täysin kävelykykyiseltä, mutta kun polvet on noin 90-asteen kulmassa ja eikä niitä saa spastisuuden (?) vai liian kireän/lyhyen takareiden lihaksiston takia kuin parikymmentä astetta suoremmaksi. Suomessa mokomat olisi jo varmana leikattu ja/tai lastoitettu suoriksi siten, että poika kävellä vinttaisi omin avuin tai ainakin kävelysauvoilla. Täällä tää homma ei vaan toimi, ei sitten yhtään.

Vaikka täällä bussimatkat onkin pitkiä ja hitaita, on siinä hyvin aikaa seurata ympäristön arkea. Yhden pitkän suoran tieosuuden varrelle oli kasattu jonkinlainen maja, muutama poikkipuu isojen "tammien" välissä ja musta rähjäinen ressu päällä vesisateen varalta ja auringon suojaksi. Alla istuskeli pari miestä penkeillä, välissään jokin lautapeli mitä he innokkaasti pelailivat.
Kadunvarressa olevan lasten leikkialueen sisällä käpsehteli kukko. Toisella puolella tietä reunustavan metrin korkuisen aidan päällä kahteli koira ympäröivää hulinaa. Täällä kun olen näistä jokapaikkaan parkkeeratuista autoista joskus maininnut, niin nyt se sitten ekaa kertaa "kostautui". Bussimatkan "hiljaisuuden" rikkoi kova pamaus ja lasinsirpaleiden kilinä, Bussin lipunmyyjä ravisteli sormiaan kipeän näköisesti. Kaikki kanssamatkustajat katselivat ympärilleen ihmetyksestä. Bussi jatkoi matkaansa kuin ei mitään. Kun lopulta noustiin pois bussista niin huomattiin että sivupeili oli menny räsäksi ja peilin palaset kimaltelivat oviaukon suulla. Peili oli siis vissii kolahtanut tienvarrella pysähtyneeseen pakettiautoon. Mahtaa olla pakettiauton omistajalla hymy korvissa.


Tulipas pitkä ja tuskainen kirjoitus. Jotta ei mene homma liian vakavaksi, laitetaan lopuksi iloisen  koiranpennun kuva, joka ravintolan edessä tuli meitä tervehtimään. Ainut vaan, että se oli kulkukoira.

Tähän on kiva käyvä uiskentelemaan pitkän harkkapvän jälkeen kuunvalossa.

- Ville

Jälleen viikko takana

Kyllä menee viikot nopeasti täällä. Nyt on siis jo HELMIKUU? Kohtahan tässä saa jo ruveta pakkaamaan Suomeen lähtöä varten, hehheh. Joo, tällä viikolla ollaan oltu harjoittelun lisäksi myös mauritiuslaisissa häissä ja perjantaina pakattiin kamat ja lähdettiin Milenan luokse kylään Pereybereen, josta tultiin tänään illalla kotiin. Kotiin.. tuntuupa luonnolliselta jo sanoa niin.

Harjoittelusta ei mitään erityistä tällä kertaa, koululla on mukavaa ja lapset ihan mahtavia. Yksi näki Villen puhelimen tarttumisetäisyydellä ja siinäpä sitten jouduimme ottaman sen väkeen  häneltä pois. Kuulemma tällä lapsella on tapana ottaa muiden puhelimilla selfieitä hänen kanssaan :D Ohjaajamme sai tällä viikolla uuden työpaikan Flacqista ja emme enää mene Pamplemousseen hoitokotiin, viimeinen kerta käytiin tällä viikolla keskiviikkona. Tämä on meidän kannalta mukava juttu, sillä meidän työmatka ja bussissa istuminenkin vähenee aika huomattavasti. Eikä enää aamukuuden herätyksiä, heh.

Kisu.

Keskiviikkona illalla käytiin Milenan ja hänen ohjaajansa kanssa katsomassa yksi päivä hindulaisista häistä. Milenan ohjaajan perheellä on pitopalvelu, jonka vuoksi sitten mekin saimme kutsun mennä katsomaan. Ja hei, ilmasta ruokaa nii mikäs siinä. Hindujen häät eivät ole ihan samanlaiset kuin mihin me ollaan totuttu. Häät kestävät viisi päivää ja ennen varsinaisia häitä on pre-seremonioita, jollaisessa mekin nyt sitten olimme. Vieraita häihin saattaa olla kutsuttu vaikka koko kylä ettei kukaan vaan suutu. Nämä häät olivat melko pienet, "vain" 350 henkeä. Kuulemma tän Milenan ohjaajan perheen pitopalvelu oli järjestänyt juuri ruoat 1300- päiselle juhlavieraille. Huhhuh. Minä en kyllä ainakaan kutsu koko Hauhoa meikän häihin, jos ja kun sellasia joskus tanssitaan, sori vaan.

Seremoniaa.

Buria, nami!

Seremonian alku hieman viivästyi ja koska meillä kaikilla oli nälkä, mentiin siis syömään. Ruoaksi oli buria (tai jotain vastaavaa, ei olla nimestä ihan varmoja), joka koostui siis "lätystä" minkä kanssa syötiin kaikenlaisia sooseja. Antaa kuvan puhua puolestaan. Se mikä meitä suomalaisia järkyttää, on se että täällä on ihan fine syödä sormin. Meitä tämä tapa hieman epäilyttää erityisesti täällä, kun hygienia ei ole ihan sellaista mitä Evira hyväksyisi. Käsidesi siis kunniaan!

Itse hääseremoniaa ei siis nähty, vaan tämä oli jokin pre-seremonia morsiammen puolelta. Kaikki avioituneet miespuoleiset vieraat kävivät puhdistamassa morsiamen sielua jollain riitillä, johon kuului myös jotain laulua tai hyminää ja rahan antoa. Mietittiin lähinnä kuinka tukalaa tällä bridella mahtoi olla, sillä hän joutui istumaan ties kuinka monta tuntia kädet yhdessä samalla paikalla tervehtien heitä. Ja tietenkin kaikilla naispuoleisilla vierailla oli päällään sari. Mulla ei kyllä ollut, pistin oman mekon päälle. Katselimme seremoniaa hetkisen ja sitten päätettiin lähteä, että ehtisi kotiin edes suurinpiirtein ajoissa.

Perjantaina sitten hypättiin suoraan harkasta bussiin pohjoiseen viettämään viikonloppua Milenan ja tämän mauritiuslaisen perheen kanssa. Olo oli varmasti samanlainen kuin koulun lapsilla koulupäivän loppuessa. Milena haki meidät La Croisetten (mun kieli ei taivu tähän) kauppakeskuksesta ja käväistiin jättämässä kamat Pereybereen, jonka jälkeen lähdettiin sitten takaisin kauppakeskukseen salille. Ai että, ilmastoitu kuntosali ja Villelle kyykkytanko. Salin jälkeen otettiin maistuvat protskujuomat kuntokeskuksen "baarista". Salilta mentiin Milenan isän kanssa kauppaan, josta hän osti grilliruoat illanistujaisiin, jotka oli kuulemma meidän kunniaksi järjestetty. Illallispöytään liittyivät myös Milenan muita sukulaisia ja illan lopuksi kävimme vähän istuskelemassa paikallisessa pubissa tai mikäpä lie olikaan, futista siellä kuitenkin katsottiin ulkoilmascreenilta. Erittäin hauskan illan jälkeen oli mukava nukkua ilmastoidussa kämpässä. Muistakaa muuten, että Finland is not a Scandinavian country!

Kuntokeskus La Croisettessa.

Lauataina käytiin aamupalalla belgialaisten omistamassa hienossa kahvilassa, josta sai ihanaa kanapatonkia, croissantteja ja tuorepuristettua appelsiinimehua, nam. Tästä jatkettiin matkaa Mauritiuksen pääkaupunkiin Port Louisiin.

Oli tuo liikenne jossain kohtaa vähän hitaanpuoleista. Päästiin ihan hyvää haipakkaa Port Louisiin, mutta sitten kun jätettiin auto vähän "syrjempään" josta Milenan isoisä vei meidät basaarille, meni arviolta 1,5km matkaan 20 minuuttia ellei enemmänkin. Kaupungissa voi siis karkeasti eritellä asuinalueen, basaarit, "ostoskeskus-sataman" sekä firmojen konttorialueen. Ainakin täällä ihmisten asuinalueella kadut oli ihan tosi kapeita, kahen auton ohittaessa toisiaan jäi mäliin ehkä perskarvan verran tilaa. Mopot suhuutteli vielä sitten jostain välistä aina kun näkivät sen mahdolliseksi, joten liikennettä voi kuvata melko kaaokseksi ainakin ruuhka-aikaan. Milena näytti meille basaarin sekä Waterfront- kauppakeskuksen. Basaarista löydettiin muutama hyvä piraattituote aika halvalla sekä paljon innokkaita myyjiä. Rupeaa tottumaan jo tähän tinkimiskulttuuriin, hintaa saa pudotettua puolella jos vaan tarpeeksi valittaa ja kinuaa. Harmillisesti täällä Mauritiuksella on paljon enemmän miesten vaatteita ja muotia, ei ymmärretä sitä Milenan kanssa ollenkaan. Tai siis, toki naisille on muotia tarjolla, mutta ei oikein ainakaan nuo rääsyt uppoa meihin.

Muutamia mietteitä basaarista. Siellä oli ihmisiä. Paljon. Pieniä kojuja oli vieri vieressä, kooltaan ehkä 5-10m2, ikään kuin syvennyksiä kadusta rakennuksen puoleen. Vähän niinkuin pari Suomalaisen kaupungin kävelykatua olisi pistetty toriksi.Vanhat ukot pelasivat monessa paikkaa korttia, heille on vissiin tapana kokoontua sinne viettämään aikaa. Välillä kävellessä sieraimista tunki sisään ihanainen mädäntyneen kalan tuoksu. Haisi siis ihan *tanan pahalle, kun joissain kojuissa myytiin jotain kalan raatoja tai mustekaloja. Eikä ollut jäähileessä... 



Lauatai-iltana otettiin sitten suunnaksi Grand Baien yöelämä. Tokihan sekin nyt pitää käydä katsomassa, kun on tänne asti tultu. Kävimme Banana Beach Clubilla istuskelemassa sekä yökerhossa nimeltä OMG. Meno oli aika samanlaista kuin Suomessakin, mutta jälleen kerran propseja Suomen puolelle; täällä kukaan ei välitä lainsäädännöstä ja sisällä yökerhossa poltetaan myös tanssilattialla. Haju oli aika karsea ja toki se tarttui hiuksiin ja vaatteisiinkin melko mukavasti. Toinen säädös mikä Suomessa on asiallinen on desibeliraja. Täällä sitä ei kauheammin tunneta, musiikki soi älyttömän kovalla ja puhuminen oli ainakin tehty täysin mahdottomaksi. Noh, tanssimista nämä eivät estäneet, tuli hyvä aerobinen treeni (tupakansavussa, yh). Tässä yökerhossa valoshow oli myös kuin epileptikon helvetin esikartanosta. Kaikki seinät ja katto on vuorattu lampuilla jotka välkkyy musiikin tahtiin. Vieläkin tuntuu että vilkkuu silmissä kun laittaa silmäluomet kiinni.

Sunnuntaina käytiin sitten pyörähtämässä rannalla ja kokeiltiin myös kumiveneajelua. Eli siis moottorivene veti perässä kolmen istuttavaa kumivenettä hemmetinmoista vauhtia. Jäi kaikki huvipuiston laitteet kakkoseks kyllä tässä, tätä ei voi kyllä suositella selkävaivaisille tai niille ketkä kärsii inkontinenssista. Mutta niin älyttömän hauskaa, harmi että tää netti täällä on kökkö eikä voida laittaa videoo tähän meidän kiljunnasta. Makso n. 10 euroa per naama, kaiken huvin arvoista.

Kohtamennään.

Iltapäivästä sitten noustiin taas bussiin ja lähdettiin kotiin (ja tätä ennen käytiin jogurttibaarissa aah). Kiitos Milenalle koko viikonlopusta, oli hauskaa käydä pyörähtämässä myös pohjoisessa!

Tuija ja Ville













P.S. Sori tää kuvien asettelu, meil menee hermo tähän..