Sukujuhlia ja eka varsinainen työharkkapäivä

Heipähei.

Kamalalla vauhdilla menee aika, nyt on laskujeni mukaan jo 9. päivä täällä. Ja koko ajan tapahtuu.

Meidät oli siis kutsuttu viime lauantaina ohjaajamme sukujuhliin. Käytiin lauantaina nopsaan ensin salilla ja sen jälkeen suunnattiin epäkohteliaasti liian aikaisin ohjaajamme ja hänen perheensä luokse. Onneksi olemme kohteliaita, fiksuja ja filmaattisia nuoria ja tarjottiin apua bileiden järkkäämisessä oikeastaan heti kun oltiin juotu kahvit. Ei ollu meinaa ihan mitkää pienet kakkukahvit.

Ohjaajamme perheellä on suomalaisesta näkökulmasta katsoen erittäin suuri suku, paikalle oli kutsuttu n. 70 henkeä pelkkiä sukulaisia :D Tätä varten talon viereen pystytettiin iso teltta, jonka alle tuli mm. pitopalvelun (sukuyritys tämäkin) ruoat ja juomat, pöydät ja tuolit sekä tansslattia, diskovalot ja dj- kamat (jonkun sukulaisen nämäkin taisi olla). Suomeksi: hemmetin isot paardit.

Juhlavalmisteluja.

Minulle oli sanottu paria päivää ennen juhlia, että pukeudun sitten kuulemma intialaiseen perinneasuun, sariin. Olin elänyt siinä uskossa, että muutkin juhliin tulevat naiset sitä pitävät, mutta nooh, isoäidin lisäksi kellään muulla ei tainnut olla. Hieno se kyllä oli silti, vaikka järkyttävän kuuma siinä tuli. Minulla ja Villellä oli muutenkin omat epäilyksemme koko juhlista, mutta ne osoittautuivat onneksi vähän toisenlaisiksi kuin ne kauhuskenaariot rukoilusta ja suitsukkeiden polttelusta. Juotavaa ja ruokaa oli niin paljon kuin vain pystyi vetämään, en muista ikinä saaneeni niin hyvää palvelua kuin tuolla; lisää viiniä kaadettiin heti, kun lasi oli tyhjä. Ville oli "sir" kaikille tarjoilijoille, suvun isoäiti puolestaan ihasteli saria ja tituleerasi minua prinsessa Dianaksi. Juhlien jatkuessa ja ruokaa syödessä suvun vanhemmat miehet pistivät laulutaitojaan peliin. Meidän mielestä he kaikki kuulostivat täysin samalta. Hyvältä kuulosti!

Tässähän tämä. On muuten melkosen vaikee pukee, kun tuota kangasta on kuulemma 5 metriä.

Illan vaihtuessa yöksi nähtiin sitten vieläkin kummallisempaa; dj rupesi soittamaan intialaista trancea tai mitäpä lie olikaan, välissä myös jotain länsimaalaisia miksauksia ja sekä nuoret että vähän vahemmat rupesivat heilumaan tanssilattialla. Kyllähän mekin siellä sitten vähän pyörähdettiin (minä olin vaihtanut sarin kotoisampiin farkkushortseihin ja toppiin), kotiin lähtiessä oltiin kumpikin aikalailla läpimärkiä hiestä :D

Vähän snacksejä (joita oli n. 10 erilaista) ja seurustelua. Oli mukavaa jutella kaikille, ketkä vain taisivat vähän englantia.

Sunnuntaina sukujuhlat jatkuivat grillijuhlien merkeissä meidän lähirannalla. Sää ei tätä oikein suosinut ja välillä satoi kuin saavista kaataen. Me käytiin välissä ohjaajamme kanssa paikallisen jalkapalloseuran pelissä (pelaavat maurin ykkösdivaria). Ville sai olla fysioterapeuttivalmiudessa kentän laidalla, minä katselin peliä katsomosta. Kotijoukkue hävisi (kolmannentoista kerran putkeen...) ja pukuhuoneessa taas jälleen kerran ihmettelin mikä ihme siinä jalkapallossa on niin hienoa.

Perinteinen sadekuuro. Tiet tulvii.

Tänään sitten alkoi varsinainen työharjoittelu.

Meidän piti mennä Hospice Saint Jean de Dieu:hun (vanhojen miesten hoitokoti) vasta tiistaiaamuna, mutta sitten päätettiin vaihtaa päiviä ja mentiinkin katsomaan tätä jo tänään. Ohjaajamme sanoo tätä paikkaa Homeksi (koti), joten käytetään selvyyden vuoksi tuota nimitystä, enkä jaksa kopioda tuota oikeaa nimeä tähän joka kerta. Home sijaitsee Pamplemoussessa, joka on Central Flacqista vielä jonkun verran länteen päin. Tarkoittaa meille lähinnä tosi aikaista herätystä aina maanantaisin ja keskviikkoisin, valitettavasti nuo bussit ja infrastruktuuri täällä eivät ole ihan Suomen tasoa = busseilla kestää matkustaa pirun kauan paikasta a paikkaan b...

Homessa on siis lähinnä vanhoja miehiä (en ole ihan varma näinkö myös naisia), Suomessa voisi olla vastaava nimike vanhainkoti. Ohjaajallamme on Homessa iso huone täynnä terapiaan tarkoitettuja välineitä. Tässä näkee esimerkiksi tämän paikan ja Suomen eron, täällä suurin osa välineistä ovat jo vanhoja, vähän rikkikin ja hygienia elektrodien kanssa on vähän mitä on. Terapia on kuitenkin suhteellisen toimivaa, vaikkei ohjaajallamme ole uusimpia välineitä. Harmittaa vaan asukkaiden puolesta, kun tietää millaista fysioterapia voi parhaimmillaan Suomessa ja monessa muussakin maassa olla.

Ohjaajamme antoi meille omat asukkaat, jotka puhuvat englantia. Siitä plussaa, oli paljon mukavampaa treenata kävelyä, kun pystyi samalla jutustelemaan. Toivottavasti voidaan tuoda jotain uutta ohjaajamme terapiaan ikäihmisten osalta, niistä meillä on kummallakin kokemusta.

Tästä jatkettiin sitten jälleen bussilla melkoisen odottelu jälkeen takaisin Flacqiin ja kehitysvammaisten lasten koululle (Centre pour l'Education et le Progrès des Enfants Handicapés.), josta ohjaajamme käyttää nimitystä NGO. Minulle ei ole selvinnyt, mistä tuo kirjainlyhennelmä tulee, mutta sekin on niin mukavan lyhyt niin käytetään sitä :D Ville tuli aamupäivästä vähän kipeäksi ja ei tullut tänne sitten ollenkaan.

Ohjaajamme ehti ottaa pienen aikatauluongelman (meleko ylleistä tiällä...) takia vain kolme lasta terapiaan. Diagnoosit ja kehitysviiveet vaihtelevat lapsilla, täällä heillä on mm. Downin syndroomaa, CP- vammaa ja autismia. On mukava huomata, että lapset ovat kyllä joka paikassa maasta riippumatta ihania. Täällä koululla ei niin haittaa vaikkei osata kreolia, sillä lapsetkaan eivät välttämättä osaa kommikoida puhumalla. Iltapäivällä yksi poika (mun mielestä oli ainakin, mutta en ole ihan varma sanoivatko opettajat she...) yllätti minut pysähtymällä eteeni, ojentamalla kätensä ja koskettamalla poskeani kun kumarruin alaspäin. Poika puhui sujuvasti kreolia, josta en ymmärtänyt yhtään mitään, mutta siivoojat tulkkasivat minulle, että hän kuulemma tykkää minusta paljon. Sain lahjaksi pyyhekumin ja hän lauloi minulle hinduksi. Minäkin lauloin hänelle jänis istui maassa, mutta ei hän siitä tykännyt vaan keskeytti minut. Ei mulla nyt niin huono lauluääni ole...

Minä olen ainakin nyt sitä mieltä, että tämä työharjoittelu saattaa olla ihan kiva, jos ei lasketa sitä, että matkustamiseen menee ainakin meidän tottumuksille vähän liian kauan. Kirjoitellaan lisää taas, kuha ehditään!

-Tuija