Day One: Kulttuurishokki

Hejsan, jag heter Ville. Tänään tultiin siis Mauritiukselle. Täällä on kuuma, kulkukoiria, geckoja ja vaikka mitä. Tässä vähän alkuraapaisua. Kuvia laittaessa menee yhtä ladatessa n. 5 min tällä meidä netillä, joten niitä ei kehtaa rätkiä iha niin paljon kuin sielu sietää.

Ensiksi lennot. Helsinki-Ranska –lento oli vähän myöhässä, mutta ehdittiin kuitenkin ajoissa perille ja koneiden vaihto sujui ongelmitta. Melko ihmeellistä, kun tuolla isossa maailmassa lentokentällä terminaalista toiseen kannattaa mennä bussilla. Pikkusen eri kokoluokkaa kuin HeVa:n kenttä.  Toinen lento Ranska – Mauritius meni sitten vähän isommassa lentokoneessa. 10 ihmistä mahtui istumaan poikkiriville. Onneksi ei sattunut ketään pötöjä tai haisuleita ihan viereen, niin matkasta pystyi jopa ”nauttimaan”. Tämmöiselle pienellekin pojan koltiaiselle istumatilat olivat kovin ahtaat, mutta kaikille käyössä olleet ”tabletit” lennon ajalla antoivat paljon muuta kurjuutta anteeksi. Ruokapuolikin pelasi, vaikkakin annokset olivat kokoa lapsi. 11 tunnin lento meni  kaiken kaikkiaan, noh, hi...taas...ti. Onneksi alkumatkasta sai jokusen tunnin jopa kuorsattuakin.

Lentokoneesta laskeutuessa

 Lento oli perillä paikallista aikaa 13 jälkeen.  Ulkona oli pilvistä, lämpötila +29C. Ensimmäinen kakka oli tulla pöksyyn heti lentokentän tarkastuksessa, jossa katsottiin passit ja lentokoneessa etukäteen täytetyt lomakkeet. Ummet ja lammet saatiin selittää myö suomi-saame-ruotsi-englanti –sekoituksella paniikissa, kun taas vastapuoli puhui kuin Simpsonien Apunahaseemapetilon, mukavaa hindi-englantia. Ongelmana oli se, että emme olleet tulossa varsinaisesti lomalle, eikä vastapuoli tuntunut ymmärtävän, että teemme palkatonta kouluun liittyvää käytönnön harjoittelua. Noh, maassa maan tavalla. Kaveri ei vissiin halunnut itselleen mitään lisähommia, vaan hyssytellen antoi uudet lomakkeet täytettäviksi. Nyt sitä kai sitten ollaan virallisesti lomalla, kerran paperitkin niin sanovat.  Tästä ei sitten saanut kertoa kenellekään.

Lentokentältä meidät poimi tulevan fysioterapeutti –ohjaajamme kaksoisveli. Asunnolle oli kentältä matkaa tunnin verran. Liikenne on siis just väärän puoleista, ja tiet mutkittelee jatkuvasti. Parkkeerata saa auton ilmeisesti mihin vaan, sen verran mielenkiintoisesti niitä oli ripoteltu ympäri pitäjiä. Lähialueet tässä on melko köyhän oloista, jnk verran hotellia ja paikallisten asutusta. Turismirysät on sitten enempi toispuolsaarta. Kulkukoiria näytti olevan ihan jeevetin paljon. Meille kerrottiin, että koirat yleensä kyllä ovat jollekin rekisteröityjä, mutta paikalliset antavat niiden juosta ympäriinsä vapaasti.

Lähiranta

 Kämppä on ihan ok. Ehkä mainospuheeseen oli tullut vähän lapinlisää, mutta periaatteessa kaikki tarvittava täältä kyllä löytyy. PAITSI KAHVINKEITIN!!!!!! On kyllä jo mukavat kofeiinin puutosoireet päänsäryn muodossa.  Kahvia täällä paikalliset juovat vissiin erilailla kuin me Suomessa. Se pitää selvittää heti huomenna. Asunnossa lämpötilat on varmaan reilusti 30 yli, onneksi makuuhuoneissa on ilmastoinnit.  Näissä lämpötiloissa näyttää myös viihtyvän jokusia torakoita. Geckojakin oli terassin seinillä, hassua ääntä mokomat pitivät. Yksi oli löytänyt tiensä myös minun tyynyliinan alle. Pihalla nököttää mukava yhteinen uima-allas viereisten asuntojen kanssa; päivällä näytti kyllä olevan aika paljon paikallisia siinä uimassa. Illan tullen uskalsin minäkin sekaan, kun muut olivat haihtuneet koteihinsa illanviettoon. Pitää koittaa pysyä suomalaisuudelle tyypillisesti mahdollisimman eristäytyneenä kaikesta.

Tää kuva Tuijan huoneesta jossa ilmastointi takkuilee.

Kun oma asunto oli tsekattu läpi, menimme kyläilemään harkkaohjaajamme kaksoisveljen luo. Suomalaisena tuntui perin kummalliselta astella tuiki tuntemattomien asuntoon ”myö tultiin ny” –tyylisesti. Paikalliset vaikuttavat olevan erittäin ystävällisiä, heti tarjottiin pusua poskelle sekä kuppia kahvia (NII-IN, miksi en ottanut?). Täällä paikalliset siis asuvat vissiin koko elämänsä perheensä kanssa. Oli isoäitiä, äiti, ukkia, ukkipuolta ja ukkipuolen kaimaa, iso- ja pikkutätiä, setää, siskoa, veljeä, lasta ja koiraa.  Asunnon neliöt eivät kyllä näyttäneet kasvavan suorassa suhteessa perhemäärään, mutta sopu se sijaa antaa. Että semmonen kommuuni. Sitten viereisessä asunnossa asui vielä ilmeisesti vanhin poika (+monta muuta). Kylässä vierähti tovi jos toinenkin, siinä sitä istuttiin tupituntemattomien kanssa ulkona ja syötiin pihapuusta meille tarjoiltua mangoa ja tietenkin paikallista Phoenix-olutta. Siis mitä ihmettä? Kulttuurishokkiko? No joo-o. 

Jossakin välissä ehdittiin käydä tuossa lähirannallakin käpeksimässä. Merivesi on ihan tajuttoman lämmintä. Tämä lähin ranta ei ole huollettu, toisin kuin monet muut joista Mauritius on tullut tunnetuksi.  Paikallisesta pikku putiikista löydettiin jotain syömistä huomisaamuksi. Isommat supermarketit ovat näin sunnuntaisin kiinni. Nyt täällä asunnolla sit taistellaan netin kanssa. Vaikka meillä piti kai olla jokin hyväkin netti, alkaa kotosuomen huonoimmatkin vaihtoehdot tuntua jäätävän hyviltä. Netti on katkennut tässä illan aikana sen sata kertaa, mutta toivotaan, että se johtuu tuosta lähenevästä sykloonista. Sykloonista? Nii-in, huomenna jysähtää!

Kyläilemässä

 Nyt koitetaan saaha unta kaaliin. Huomenna katsotaan sitten uusin silmin. Öitä.

-Ville ja Tuija