Jälleen viikko takana

Kyllä menee viikot nopeasti täällä. Nyt on siis jo HELMIKUU? Kohtahan tässä saa jo ruveta pakkaamaan Suomeen lähtöä varten, hehheh. Joo, tällä viikolla ollaan oltu harjoittelun lisäksi myös mauritiuslaisissa häissä ja perjantaina pakattiin kamat ja lähdettiin Milenan luokse kylään Pereybereen, josta tultiin tänään illalla kotiin. Kotiin.. tuntuupa luonnolliselta jo sanoa niin.

Harjoittelusta ei mitään erityistä tällä kertaa, koululla on mukavaa ja lapset ihan mahtavia. Yksi näki Villen puhelimen tarttumisetäisyydellä ja siinäpä sitten jouduimme ottaman sen väkeen  häneltä pois. Kuulemma tällä lapsella on tapana ottaa muiden puhelimilla selfieitä hänen kanssaan :D Ohjaajamme sai tällä viikolla uuden työpaikan Flacqista ja emme enää mene Pamplemousseen hoitokotiin, viimeinen kerta käytiin tällä viikolla keskiviikkona. Tämä on meidän kannalta mukava juttu, sillä meidän työmatka ja bussissa istuminenkin vähenee aika huomattavasti. Eikä enää aamukuuden herätyksiä, heh.

Kisu.

Keskiviikkona illalla käytiin Milenan ja hänen ohjaajansa kanssa katsomassa yksi päivä hindulaisista häistä. Milenan ohjaajan perheellä on pitopalvelu, jonka vuoksi sitten mekin saimme kutsun mennä katsomaan. Ja hei, ilmasta ruokaa nii mikäs siinä. Hindujen häät eivät ole ihan samanlaiset kuin mihin me ollaan totuttu. Häät kestävät viisi päivää ja ennen varsinaisia häitä on pre-seremonioita, jollaisessa mekin nyt sitten olimme. Vieraita häihin saattaa olla kutsuttu vaikka koko kylä ettei kukaan vaan suutu. Nämä häät olivat melko pienet, "vain" 350 henkeä. Kuulemma tän Milenan ohjaajan perheen pitopalvelu oli järjestänyt juuri ruoat 1300- päiselle juhlavieraille. Huhhuh. Minä en kyllä ainakaan kutsu koko Hauhoa meikän häihin, jos ja kun sellasia joskus tanssitaan, sori vaan.

Seremoniaa.

Buria, nami!

Seremonian alku hieman viivästyi ja koska meillä kaikilla oli nälkä, mentiin siis syömään. Ruoaksi oli buria (tai jotain vastaavaa, ei olla nimestä ihan varmoja), joka koostui siis "lätystä" minkä kanssa syötiin kaikenlaisia sooseja. Antaa kuvan puhua puolestaan. Se mikä meitä suomalaisia järkyttää, on se että täällä on ihan fine syödä sormin. Meitä tämä tapa hieman epäilyttää erityisesti täällä, kun hygienia ei ole ihan sellaista mitä Evira hyväksyisi. Käsidesi siis kunniaan!

Itse hääseremoniaa ei siis nähty, vaan tämä oli jokin pre-seremonia morsiammen puolelta. Kaikki avioituneet miespuoleiset vieraat kävivät puhdistamassa morsiamen sielua jollain riitillä, johon kuului myös jotain laulua tai hyminää ja rahan antoa. Mietittiin lähinnä kuinka tukalaa tällä bridella mahtoi olla, sillä hän joutui istumaan ties kuinka monta tuntia kädet yhdessä samalla paikalla tervehtien heitä. Ja tietenkin kaikilla naispuoleisilla vierailla oli päällään sari. Mulla ei kyllä ollut, pistin oman mekon päälle. Katselimme seremoniaa hetkisen ja sitten päätettiin lähteä, että ehtisi kotiin edes suurinpiirtein ajoissa.

Perjantaina sitten hypättiin suoraan harkasta bussiin pohjoiseen viettämään viikonloppua Milenan ja tämän mauritiuslaisen perheen kanssa. Olo oli varmasti samanlainen kuin koulun lapsilla koulupäivän loppuessa. Milena haki meidät La Croisetten (mun kieli ei taivu tähän) kauppakeskuksesta ja käväistiin jättämässä kamat Pereybereen, jonka jälkeen lähdettiin sitten takaisin kauppakeskukseen salille. Ai että, ilmastoitu kuntosali ja Villelle kyykkytanko. Salin jälkeen otettiin maistuvat protskujuomat kuntokeskuksen "baarista". Salilta mentiin Milenan isän kanssa kauppaan, josta hän osti grilliruoat illanistujaisiin, jotka oli kuulemma meidän kunniaksi järjestetty. Illallispöytään liittyivät myös Milenan muita sukulaisia ja illan lopuksi kävimme vähän istuskelemassa paikallisessa pubissa tai mikäpä lie olikaan, futista siellä kuitenkin katsottiin ulkoilmascreenilta. Erittäin hauskan illan jälkeen oli mukava nukkua ilmastoidussa kämpässä. Muistakaa muuten, että Finland is not a Scandinavian country!

Kuntokeskus La Croisettessa.

Lauataina käytiin aamupalalla belgialaisten omistamassa hienossa kahvilassa, josta sai ihanaa kanapatonkia, croissantteja ja tuorepuristettua appelsiinimehua, nam. Tästä jatkettiin matkaa Mauritiuksen pääkaupunkiin Port Louisiin.

Oli tuo liikenne jossain kohtaa vähän hitaanpuoleista. Päästiin ihan hyvää haipakkaa Port Louisiin, mutta sitten kun jätettiin auto vähän "syrjempään" josta Milenan isoisä vei meidät basaarille, meni arviolta 1,5km matkaan 20 minuuttia ellei enemmänkin. Kaupungissa voi siis karkeasti eritellä asuinalueen, basaarit, "ostoskeskus-sataman" sekä firmojen konttorialueen. Ainakin täällä ihmisten asuinalueella kadut oli ihan tosi kapeita, kahen auton ohittaessa toisiaan jäi mäliin ehkä perskarvan verran tilaa. Mopot suhuutteli vielä sitten jostain välistä aina kun näkivät sen mahdolliseksi, joten liikennettä voi kuvata melko kaaokseksi ainakin ruuhka-aikaan. Milena näytti meille basaarin sekä Waterfront- kauppakeskuksen. Basaarista löydettiin muutama hyvä piraattituote aika halvalla sekä paljon innokkaita myyjiä. Rupeaa tottumaan jo tähän tinkimiskulttuuriin, hintaa saa pudotettua puolella jos vaan tarpeeksi valittaa ja kinuaa. Harmillisesti täällä Mauritiuksella on paljon enemmän miesten vaatteita ja muotia, ei ymmärretä sitä Milenan kanssa ollenkaan. Tai siis, toki naisille on muotia tarjolla, mutta ei oikein ainakaan nuo rääsyt uppoa meihin.

Muutamia mietteitä basaarista. Siellä oli ihmisiä. Paljon. Pieniä kojuja oli vieri vieressä, kooltaan ehkä 5-10m2, ikään kuin syvennyksiä kadusta rakennuksen puoleen. Vähän niinkuin pari Suomalaisen kaupungin kävelykatua olisi pistetty toriksi.Vanhat ukot pelasivat monessa paikkaa korttia, heille on vissiin tapana kokoontua sinne viettämään aikaa. Välillä kävellessä sieraimista tunki sisään ihanainen mädäntyneen kalan tuoksu. Haisi siis ihan *tanan pahalle, kun joissain kojuissa myytiin jotain kalan raatoja tai mustekaloja. Eikä ollut jäähileessä... 



Lauatai-iltana otettiin sitten suunnaksi Grand Baien yöelämä. Tokihan sekin nyt pitää käydä katsomassa, kun on tänne asti tultu. Kävimme Banana Beach Clubilla istuskelemassa sekä yökerhossa nimeltä OMG. Meno oli aika samanlaista kuin Suomessakin, mutta jälleen kerran propseja Suomen puolelle; täällä kukaan ei välitä lainsäädännöstä ja sisällä yökerhossa poltetaan myös tanssilattialla. Haju oli aika karsea ja toki se tarttui hiuksiin ja vaatteisiinkin melko mukavasti. Toinen säädös mikä Suomessa on asiallinen on desibeliraja. Täällä sitä ei kauheammin tunneta, musiikki soi älyttömän kovalla ja puhuminen oli ainakin tehty täysin mahdottomaksi. Noh, tanssimista nämä eivät estäneet, tuli hyvä aerobinen treeni (tupakansavussa, yh). Tässä yökerhossa valoshow oli myös kuin epileptikon helvetin esikartanosta. Kaikki seinät ja katto on vuorattu lampuilla jotka välkkyy musiikin tahtiin. Vieläkin tuntuu että vilkkuu silmissä kun laittaa silmäluomet kiinni.

Sunnuntaina käytiin sitten pyörähtämässä rannalla ja kokeiltiin myös kumiveneajelua. Eli siis moottorivene veti perässä kolmen istuttavaa kumivenettä hemmetinmoista vauhtia. Jäi kaikki huvipuiston laitteet kakkoseks kyllä tässä, tätä ei voi kyllä suositella selkävaivaisille tai niille ketkä kärsii inkontinenssista. Mutta niin älyttömän hauskaa, harmi että tää netti täällä on kökkö eikä voida laittaa videoo tähän meidän kiljunnasta. Makso n. 10 euroa per naama, kaiken huvin arvoista.

Kohtamennään.

Iltapäivästä sitten noustiin taas bussiin ja lähdettiin kotiin (ja tätä ennen käytiin jogurttibaarissa aah). Kiitos Milenalle koko viikonlopusta, oli hauskaa käydä pyörähtämässä myös pohjoisessa!

Tuija ja Ville













P.S. Sori tää kuvien asettelu, meil menee hermo tähän..