Matka Mauritiuksen ympäri: Merirosvoretki

Maaliskuu se vaan pyörähti käyntiin. Nyt voinee jo virallisesti sanoa, että ens kuussa takas Suomeen. Ja miettikäähän myös sitä, että ensi kuun jälkeen on vain yksi kuukausi, kunnes alkaa päivät lyhenemään! Viikot maanantaista perjantaihin on meleko arkista aherrusta, siinä harkan ja salin ohella ei paljoo mittään tuu tehtyä. Aamulla kello soi kuuvelta, puuro ja jotain roteiinipitosta naamariin ja linkkaa oottelemaan. Linkka tulee sitten kun tulee, onneks bussipysäkki on meren rannalla niin voi aina ajankulukseen kattella merelle. Olis se ankeeta aina tuommonen 40 minuuttinen oottaa jossain sysipimeessä kopissa.

Linkasta se sitten alkaa. Hiki nimittäin. Jos olet vielä aamupuuron syömisessä ja kahvin juomisessa onnistunut välttämään hien, niin tässä se tulee. Bussista noustessa on aina paidan vatsa- ja selkäpuolella märät läntit. Nahkapenkit tuo hien pintaan, mutta ne lisäksi pilaavat vaatteita: kahteen eri valkoiseen paitaan on tullut tummia poikkiraamuja selkään. Tuijallakin taisi yhteen tulla. Eikä lähde pesukoneessakaan näköjään ainakaan kertapesulla. Puhtaita on penkit juu.

Hien tulo jatkuu, kun aamuauringossa talsit pari kilometria iso ja painava urheilukassi olalla kohti salia. Aamuisin myös koululaiset on liikkeillä samoissa busseissa, ja bussiasema on kuin muurahaispesä joka suuntaan lähtevine koululaisvanoineen. Ja minuu ketuttaa kulkee ahtailla kaduilla hitaasti löntystävien koululaisten perässä.

Kun sitten vihdoin on salilla, on hiki yltynyt jo saunan kolmen löylykauhallisen heiton tasolle. Ihon pinta on kauttaaltaan kostea, paita on jo puoliksi märkä. Salilla kun ei niitä ilmastointilaitteita ole, ja tuulettimetkin on päällä jos on (onneksi niitä voi ite säädellä) niin soijaa pukkaa joo. Joka salikerran jälkeen paidasta voi testosteronin katkuiset hiet puristella lattiakaivoon. Suihkusta ei oo mitään hyötyä, kun välittömösti sieltä pois tullessa hikee totta kai puskee lisää. Ja kuivat vaatteet mitä päällesi laitat näyttää kohta siltä, että sateessa olis talsinu pitemmänkin matkaa. Hävettää ihan kun kävelee vielä salilta töihin ja on töissä hikisenä, tulee monasti semmonen ei-niin- huoliteltu olo. Mutta minkäs teet.

Sitten kun vielä töitten jälkeen on iltapäivällä/alkuillasta jalkapallo-ottelu ja aurinko porottaa 1,5h silmille, ja sen perään selviät jotenkuten bussimatkasta kotiin niin että kyllä usko miten on mukava pulahtaa uima-altaaseen! Ei sitä fiilistä voi sanoin kuvailla. Täällä on siis joka päivä alusta asti lämpötilat ollu 30 tienoilla, satoi tai paistoi. Auringossa on kuuma, jos on pilvessä niin sataa ja kosteus on 100% tuntumassa eikä sekään ole hyvä. Voitte uskoo, että nestettä menee. Vali vali ja huomenna lissää.

Katoin muuten tuossa männä viikolla myös televisiota. Alkureissusta en 1 kk aikana koskenutkaan. Nyt avasin viikon sisään kahdesti. Ensimmäisellä kerralla kun selasin kanavatarjontaa, antoi näköradio seuraavia vaihtoehtoja. Kanava 1: Intialainen lihaksikas mies tepastelee paidatta hieno turbaani(?) päässään naisien ympäröimänä. Kanava 2: Sama ohjelma, mutta huonommalla kuvanlaadulla. Kanava 3: Sama ohjelma, mutta lähes vanhalla kunnon lumisateella. Kanava 4: Intialiainen mies laulaa jossain talon nurkalla: Kanava 5: Sama ohjelma, mutta huonommalla kuvanlaadulla. Kanava 6: Sama ohjelma, mutta vanhalla kunnon lumisateella. Kanava 7: Kokkiohjelma ja Kanava 8: Jalkapalloa kai joskus, mutta mainosta näkyy nyt. Toisen kerran kurkistin siis kanssa. Ohjelmat tuntui olevan täysin samat. Jospa se riittäs telkkarista tälle reissulle.

Tässä viikolla sattui jälleen meidän uima-altaalla toista kertaa yhteentörmäys suomalaisten kanssa (alkulomasta oli ensimmäinen). Köllöttelin altaassa tuttuun tapaan tyhmännäköisesti auringonpaisteessa, kun altaanreunaa kävelee nainen suihkuttelemaan jalkojaan puhtaaksi vesihanan alle. Kohta kauempaa kuuluukin ”Otatko kaljaa?!” ja mies saapuu myös altaalle. Juteltuamme aikamme saapui myös muita saman seurueen jäseniä pulikoimaan. He olivat olleet 2 viikkoa Mauritiuksella, majoittuen eri puolilla saarta eri hotelleissa ja bungaloweissa. Ilmeni myös, että he olivat ennen lähtöään lukeneet juuri tätä meidän blogia! Julkkiksia siis ollaan. Nimmareita eivät kuitenkaan pyytäneet, ehkä unohtui siinä tohinassa. Kiitokset vaan rantapallosta, jonka he meille lahjoittivat.

Lauantaina, helmikuun viimeisenä, suunnattiin läheiselle Ile Aux Cerfs-saarelle. Milena sai hommattua meille hyvään hintaan (800 rupiaa lärvi eli reilu 20e) reissut, joita mulle ja Tuijalle pahimmillaan kaupattiin yli 2000 rupialla naamataululta. Aamulla heräsin jo 6 maissa kiekkumaan että joko sitä lähetään. Ilma näytti sateiselta, ja kerkesin jo sen tuhannen kertaa manata että pitääkö se aina retkipäiville sattuu huonot kelit. (Totally, mulla meni hermot.. -Tuija).

Tää meri, ah.

No lähettiin kuitenkin ja eipä kyllä aurinko ollut matkan aikana pilvessä kun ehkä vartin verran. Ja nahka kyllä huomaa sen nyt... Auto noukki meidät Tuijan kanssa kyytiin kotiporteilta. Autossa oli jo Milena ja Sami (Milenan poikaystävä), sekä muutama muu vanhempi ranskis. Rantaan päästyämme meidät ohjeistettiin ensin pikaveneeseen. Vene heitti kiekkoa jokusen minuutin täyttä vauhtia ja ganstaräppi soi muhkeasti taustalla. Vene vippasi sitten meidät merelle parkkeerattuun merirosvopaattiin, jossa työntekijät olivat asianmukaisesti pukeutuneet. Kun noin 20 turistia oli kyytiin tullut, lähettiin seilailemaan merelle. Sää suosi, aurinko paistoi, oli lämmin, turkoosin värinen meri ympärillä, viinakset (rommi) ja limut (kola) kuului retken hintaan. Tai siis ”kahviahan” se oli, niin kuin joku työntekijä meidän kuppiin kaataessaan vitsaili.

Oli niin pirun siistiä!

Ready for landing. Olis tuol kyl pidempäänkin voinu olla.

Parkkeerattiin tunnin ajelun jälkeen vene merelle. Siitä sit ostettiin lisäpalveluna liitovarjolento merellä: meidät vei erillinen vene puiselle lautalle merelle, jossa puettiin pelastusliivit ja hihnoille kiinnitettiin ittemme jäätävään varjoon kiinni. Pikavene sitten lähti vetämään pitkää narua, jonka päässä roikuttiin merellä monen kymmenen metrin korkeudessa. Oli kyllä ihan älyttömän upeeta! Vaikka liitely oli kovin lyhyt, kyllä siitäkin se parikymppinen kannatti maksaa.

Täältä sitten takasi merirosvopaatille, josta käsin sai vielä hetken aikaa snorklailla meressä ennen kuin suunnattiin kattomaan vesiputousta. Ihan komee näky, vaikka ei kuitenkaan mikään Niagara ookkaan. Matkalla tänne näkyi vielä kun putoukselle johtavan joen ympärillä puissa roikku sadoittain lepakoita päivänunilla. Matkatessa veneellä henkilökunnasta joku rummutti sitä ihmeen gongorumpua vai mikä tötterö se nyt olikaan naispuolisen työntekijän tanssiessa pitkine hameenhelmoineen kuin teeri soitimella.

Selfie yläilmoista!

Vesiputtous.

Vesiputouksen jälkeen meidät sitten lopulta vietiin tälle Ile Aux Cerfs-saarelle nauttimaan päivästä ja auringosta. Saaren rannat on siis matalaa laguunia kristallinkirkkaine vesineen. Saarella oli joitakin turistimyymälöitä ja muuta vastaavaa, lapsille ja kai aikuisillekin oli tarjolla jonkunnäköistä kiipeily/seikkailurataa ja sitten toki rantabaaria ja tämmöstä. Me tyydyttiin vaan löhöilemään merestä laguuniin virtaavassa ”joessa”. Kyllä siinä helposti sai parituntisen kulumaan. Kolmelta sitten kohti kotia ja äkkiä aftersunia niskaan. Aivan loistava reissu kerrassaan. Melkein tekis mieli mennä uudestaankin.

Ryhmä rämä..

Ile Aux Cerfs.

Tätä tää on parhaimmillaan.

Illasta vielä käytii tässä lähirannalla kävelee. Kuuskytärosenttinen kuu paistoi taivaalla, tähtiäki näkyi. Aallot liplutteli rantaan ja muutamia paikallisia seurueita oli iltaa istumassa autoineen rannalla. Joku lapsiperhe etti hiekalta valojen avuilla pikku rapuja johonkin purkkiin, liekkö kalansyöteiksi vai lasten lemmikeiksi -hauskaa melusta päätellen pennuilla ainakin oli. Muutamia parin-kolmen hengen kalastusseuruita kahlasi rannan tuntumassa valoineen, kaloja tai jotain muita merieläviä sieltä kivien ja rantahiekan seasta ettivät kai. Näin myös jonkun tähdenlennon tai muun, tosi ison näkönen oli ja lähellä maanpintaa ja kirkas kun mikä. Vähän aikaa möllöteltiin kattella lissää, mutta ei nuita enempää tullut sitten. Enkä ees tajunnut toivoa mitään ennenku Tuija muistutti. Muuten sitä oltas jo miljardia rupiaa rikkaampia.

- Ville

Sunnuntaina päätettiin sitten lähteä saaren pohjoispuolelle taasen viettämään päivää Milenan ja Samin kanssa. Perinteisen n. 40 minuutin bussin odottelun jälkeen päästiin matkaan (aikataulujen mukaan busseja pitäisi tulla 7:30, 7:45, 8:00 ja 8:30 ja yllätys yllätys; bussi tulee 8.15...).

Oon muuten vähän yllättyny kuinka helppoo täällä on herätä aikasin aamusta. Ei meinaa puhettakaan, että mua sais sunnuntaiaamuisin ylös ennen kymppiä Suomessa jos ei oo mitään menoo. Ehkä jotain tekemistä on näillä mun huoneen verhoilla, jotka ei pimennä kyllä huonetta yhtään. Ilmanen Phillips wake up light siis.

Perinteisesti kävästiin La Croisettessa (kauppakeskus, jonne bussi meidät aina vie) ja jäi vähän aikaa shoppailulle, kun Milena ja Sami olivat myöhässä. Tai noh, Ville shoppaili ja minä en. Täällä ei sovi olla tällane raamikas 176- senttinen nainen, varsinkaan jos on vähänkään kasvanu myös maata pitkin (kengänkoko 41). Mentiin Villen kanssa Allsports- urheiluvaateliikkeeseen. Ville ostaa kivat Niken kengät n. puolella hinnalla Suomeen verrattuna. Meikä kokeilee yhtä kivaa paitaa: liian lyhyt. Kysyn yksien kenkien isompaa kokoa myyjältä: no eipä ole. Enempää en sitten edes viitsinyt kysellä. :D No mut hei, matkalaukku ja rahapussi kiittää.

Milenan ja Samin kanssa kävästiin sitten Trou aux Bichesin rannalla, joka tunnetaan myös nimellä "pitkä ranta". Hiekkaa ja porukkaa riitti mukavasti. Päivän parasta antia oli Milenan ja Samin kuviveneajelu. Mekin Villen kanssa päästiin tunnelmaan, kun järjestäjä antoi meidän tulla moottoriveneeseen ottamaan kuvia ja nauttimaan kyydistä. Ei tästä auringosta ja ihanan lämpösestä, mutta viilentävästä turkoosinsinisestä merestä oo vielä saanu tarpeekseen. Rannan jälkeen käytiin nopsaan kääntymässä saaren pohjoisimmassa osassa, Cap Malheureuxissa sekä syömässä kanaburgerit La Croisettessa, josta tultiin kaaharibussikuskin ansiosta vikalla bussi takaisin kotio.